Quantcast
Channel: Timon poikkitiedepalsta (Interdisciplinary Science by Timo)
Viewing all 174 articles
Browse latest View live

Sääliä saa ilmaiseksi – kateus pitää ansaita

$
0
0


 

Kirjoittelin aikoinaan pakinoita sisälogistiikan erikoislehteen Intologiin. Jotenkin huumorintajumme kemiat eivät menneet yhteen lehden toimituksen kanssa, vaan pesti jäi aika lyhytaikaiseksi. Ehkä minun olisi pitänyt keskittyä muuhun kemiaan kuin puistokemiaan. 

Tässä kuitenkin poikkitieteellisen huumorin ystäville Intolog-lehteen viimeiseksi jäänyt pakinani. Juttu tuli nyt jotenkin ajankohtaiseksi, kun Keskisuomalainen julkaisi uutisen, jonka mukaan poikkitieteellisyys kasvaa huippulaboratoriossa. Minullahan on sellainen.



Asun perinteisessä 50-luvun rintamamiestalossa, jossa pihan perällä on pienellä hellahuoneella varustettu saunarakennus. Talon rakentaja teki ajalle tyypilliseen tapaan saunan ensin ja koko perhe asui varsinaisen rakennuksen valmistumisen ajan sen hellahuoneessa. Harrastan kotioluen tekoa. Siinä ovat raamit tämänkertaiselle sisälogistiikkatarinalle.

Kotiolutharrastus aloitetaan yleensä kauppaan palauttamatta jääneillä olutpulloilla. Niiden kanssa puljaamisesta ei ole kuin pelkkää harmia. Kun kotipanijan tyypillinen panos on 50 litraa olutta, niin niiden pullotus vaatii 150 kappaletta huolella pestyjä 1/3 litran olutpulloja. Hirveä homma. Hiilidioksidi olueen saadaan jälkikäyttämällä teelusikallinen sokeria kussakin pullossa, mistä syystä osa pulloista aina räjähtää liian paineen johdosta. Ainakin vaivalla puristetut korkit lentelevät väliin pullon suista aiheuttaen kammottavaa sotkua kellarissa ja naisväen vähemmän kannustavia kommentteja. 

Saunaoluet on kannettava kori kerrallaan kellarista saunalle, jonka nurkkiin kerääntyvien tyhjien pullojen määrä ei sekään ole omiaan lisäämään kauniimman sukupuolen myötämielisyyttä tätä kehittävää harrastusta kohtaan. Kotioluen pano kun selvästi on äijälaji.

Reilut kymmenen vuotta sitten vedin vesijohdot talosta saunamökille, kun päätin, että veden kanto saa riittää. Sen projektin myötä syntyi sosiaalinen tilaus uudistaa myös olutharrastuksen tekniikkaa.  Lopetin työlään pullojen kanssa puuhastelun ja siirryin tankkeihin. Ravintolat uusivat juuri samaan aikaan omaa hanatekniikkaansa, ja hyviä 20 litran teräksisiä oluttankkeja sai ostaa hyvin huokealla. Painepullo hiilidioksidia, vähän venttiileitä, letkuja ja suuttimia, ja olin valmis uuteen aikakauteen oluen siirrossa varastosta kulutukseen.

Vedin kaksi ohutta nailonputkea vesijohtojen viereen talolta saunaan ja yhdistin ne oluttankkeihin. Toiset putket vedin keittiöön. Hanat kiinni tiskipöydän kulmaan, ja ei ainoastaan veden kanto ollut taakse jäänyttä elämää. Kuten myös olutpullojen. Lisäbonuksena sai juodun oluen määräänkin pysymään jossain määrin salassa. Tyhjät pullot kun eivät enää kielineet – toki asian todellisen laidan saattoi joskus päätellä muista sivuilmiöistä.

Saunamökkini tyylin ei oikein sopinut ravintoloiden tyylikkäät oluthanat, joten päätin sellaisen sijaan hankkia tavallisen vesihanan. Kun teen samalla kertaa yleensä sekä tummaa että vaaleaa olutta, niin tällä tavalla saatoin kätevästi myös sekoittaa portaattomasti näitä olutlaatuja jo suoraan hanassa sesongin mukaan. Kesällä vähän vaaleampaa, talvella tummempaa.  Ainoa haittapuoli asiassa oli, että jotkut satunnaiset vieraat saattoivat vahingossa käyttää väärää hanaa, kun tarkoituksena oli ottaa vettä. Eräskin näin erehtynyt huudahti kauhistuneena: “Kyllä sinun Timo täytyy tehdä jotain putkillesi. Niistähän tulee aivan ruosteista vettä!”


Sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus pitää ansaita. Hienotkaan elektroniset laitteet eivät tänä päivänä juuri hetkauta, niitähän on jokaisella vaivoiksi asti nurkissa pyörimässä. Sen sijaan voin vilpittömästi vakuuttaa, että kun juttu on kääntynyt sisälogistiikkaan, niin maininta omasta kotikaljaverkosta on aina herättänyt ansaittua huomiota – joskus jopa silkkaa kateuden tuntuakin on ollut aistittavissa.





Tarina Nooan arkista kommenttien kera

$
0
0
Gustav Doren kuvitusta vedenpaisumukseen. Veden alta paljastunut maa on täynnä ihmisraatoja, mutta kyyhkynen tuo nokassaan tuoretta oliivipuun lehteä Nooalle, jotta tämä ymmärtäisi veden laskeutuneen. Mahtanut olla melkoinen haju, kun raadot alkoivat mädäntyä. Ensimmäisiä käskyä "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa" noudattivat varmaan arkista irti päässyt raatokärpäspariskunta.

9 Tämä on kertomus Nooasta ja hänen suvustaan. Nooa oli aikalaistensa joukossa ainoa oikeamielinen ja nuhteeton, ja hän vaelsi Jumalalle kuuliaisena.
10 Hänelle syntyi kolme poikaa: Seem, Haam ja Jafet.
11 Siihen aikaan turmelus levisi maassa Jumalan silmien alla ja väkivalta täytti maan.
12 Kun Jumala katseli maata, hän näki, että turmelus vallitsi kaikkialla, sillä ihmiset kuluttivat elämänsä pahuudessa.
13 Jumala sanoi Nooalle: "Minä olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta, sillä maa on ihmisten takia täynnä väkivaltaa. Minä hävitän heidät ja maan heidän kanssaan.
14 Tee itsellesi arkki sypressipuusta, rakenna se huoneita täyteen ja tiivistä se maapiellä sisältä ja ulkoa.
15 Tällaiseksi sinun tulee tehdä arkki: sen pituus olkoon kolmesataa kyynärää, leveys viisikymmentä ja korkeus kolmekymmentä kyynärää.
Kun kyynärä on noin ½ metriä, niin Nooan arkin mitat metreissä saa jakamalla kyynärät kahdella. Todettakoon vertailun vuoksi, että tyypillisen Suomen vesillä seilaavan autolautan mitat metreissä ovat 200 x 40 x 40, jolloin Ruotsin lautan tilavuus on noin kuusinkertainen Nooan arkkiin verrattuna.
16 Rakenna arkkiin katto ja tee siitä kyynärän verran kalteva, sijoita ovi arkin kylkeen ja rakenna arkkiin kolme kerrosta.
17 "Minä lähetän vedenpaisumuksen maan päälle hävittämään taivaan alta kaiken, missä on elämän henki. Kaikki on tuhoutuva maan päältä,
18 mutta sinun kanssasi minä teen liiton. Sinun tulee mennä arkkiin ja ottaa mukaan poikasi, vaimosi ja poikiesi vaimot.
19 Ja kaikkia elollisia sinun tulee ottaa mukaasi arkkiin kaksi, uros ja naaras, että ne säilyisivät hengissä sinun kanssasi.
20 Lintuja, karjaeläimiä ja kaikkia pikkueläimiä tulkoon luoksesi kaksi kutakin lajia, jotta ne jäisivät henkiin.
21 Sinun tulee ottaa mukaan arkkiin kaikenlaista syötävää, niin että sinulla ja kaikilla muilla on mitä syödä."
Arvokas neuvo. Nooa tuskin olisi muuten hoksannut otta sapuskaa mukaa.
22 Nooa teki kaiken niin kuin Jumala oli häntä käskenyt.

Vedenpaisumus


1 Herra sanoi Nooalle: "Mene perheinesi arkkiin, sillä minä olen havainnut sinut ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa.
2 Ota kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä seitsemän paria, uroksia ja naaraita, mutta kaikkia epäpuhtaita karjaeläimiä ota kaksi, uros ja naaras.
Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Jumala arveli, että uhrikelpoisille eläimille voisi olla vedenpaisumuksen jälkeen muutakin käyttöä kuin päästää ne vapaaksi jatkamaan sukuaan.
3 Myös taivaan lintuja ota seitsemän paria, uroksia ja naaraita, että niiden suku jatkuisi maan päällä.
Tätä en ymmärrä. Miksi lintujakin piti olla seitsämän paria. Eikö Jumala luottanut lintujen suvunjatkamiskykyyn? Täytyy todeta, että tutkimattomat ovat Herran aatokset.
4 Seitsemän päivän kuluttua minä lähetän maan päälle sateen, jota kestää neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä. Minä pyyhin pois maan päältä kaikki olennot, jotka olen luonut."
Aika äkäisellä päällä tuntui Herra olleen.
5 Nooa teki niin kuin Herra oli häntä käskenyt.
6 Nooa oli kuudensadan vuoden ikäinen, kun vedenpaisumus tuli.
7 Hän vei poikansa, vaimonsa ja poikiensa vaimot mukanaan arkkiin vedenpaisumukselta turvaan.
8 Uhrikelpoisia ja epäpuhtaita karjaeläimiä, lintuja ja kaikkia maalla liikkuvia pikkueläimiä
9 meni pareittain, uros ja naaras kutakin lajia, Nooan luo arkkiin, niin kuin Jumala oli hänelle sanonut.
10 Kun seitsemän päivää oli kulunut, tuli vedenpaisumus maan päälle.
11 Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, puhkesivat kaikki syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat aukenivat.
12 Maan päällä satoi rankasti neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.
13 Juuri sinä päivänä Nooa sekä hänen kolme poikaansa Seem, Haam ja Jafet, hänen vaimonsa ja hänen kolmen poikansa vaimot menivät arkkiin.
14 Heidän lisäkseen arkkiin meni kaikkia villieläimiä, karjaeläimiä ja maalla liikkuvia pikkueläimiä sekä kaikkia lintuja, niin pikkulintuja kuin muitakin siivekkäitä.
Kertaus on opintojen äiti, mutta milloin Nooa oikein meni arkkiin? Sateen alkaessa vai seitsemän päivää ennen?
15 Nooan luo tuli kaikkia eläviä olentoja pareittain,
16 jokaista lajia uros ja naaras, niin kuin Jumala oli Nooalle sanonut. Ja Jumala sulki oven Nooan jälkeen.
Eikö arkissa ollut kahvaa oven sisäpuolella? Miten Nooa sai oven auki vedenpaisumuksen jälkeen vai tuliko Jumala silloin avaamaan oven?
17 Niin tuli vedenpaisumus neljäksikymmeneksi päiväksi maan päälle. Vedet nousivat ja nostivat arkin irti, niin että se kohosi korkealle maasta.
18 Vedet paisuivat ja lisääntyivät suuresti maan päällä, ja arkki ajelehti veden pinnalla.
19 Ja vedet paisuivat paisumistaan, kunnes korkeimmatkin vuoret peittyivät.
20 Vesi nousi, ja vuoret jäivät viisitoista kyynärää veden alle.
21 Silloin tuhoutuivat kaikki maan elävät olennot, linnut, karjaeläimet, villieläimet ja kaikki maan päällä vilisevät pikkueläimet sekä kaikki ihmiset.
22 Kaikki kuivalla maalla elävät olennot kuolivat, kaikki, joissa oli elämän henkäys.
23 Näin Herra pyyhkäisi maan päältä kaikki elävät olennot, ihmiset, karjaeläimet, pikkueläimet ja linnut; kaikki ne hän pyyhkäisi pois. Jäljelle jäivät vain Nooa sekä ne, jotka olivat hänen kanssaan arkissa.
24 Maa oli veden vallassa sataviisikymmentä päivää.
Edelleen hieman toiston makua. Tulee myös mieleen, mitä pahaa hukutetut eläimet olivat tehneet ansaitakseen kohtalonsa?

Jumala ei unohda


1 Mutta Jumala ei unohtanut Nooaa eikä villieläimiä ja karjaeläimiä, jotka olivat arkissa hänen mukanaan, vaan pani tuulen puhaltamaan maan yli, ja vedet lakkasivat nousemasta.
Voisiko Jumala muka unohtaa jotain? Antaa anteeksi korkeitaan.
2 Syvyyden lähteet ja taivaan ikkunat sulkeutuivat, ja sade taukosi.
3 Vedet väistyivät väistymistään maan päältä, ja sadanviidenkymmenen päivän kuluttua vedet olivat alentuneet niin paljon,
4 että arkki pysähtyi seitsemännen kuun seitsemäntenätoista päivänä Araratin vuoristoon.
Sieltähän se löytyikin.
5 Vedet vähenivät vähenemistään kymmenenteen kuuhun saakka, ja kymmenennen kuun ensimmäisenä päivänä tulivat vuorten huiput näkyviin.
6 Kun vielä neljäkymmentä päivää oli kulunut, Nooa avasi arkin ikkunaluukun, jonka hän oli tehnyt,
7 ja päästi lentoon korpin. Se lähti ja lenteli edestakaisin, kunnes vedet olivat kuivuneet maan päältä.
Tuliko korppi takaisin vai antoiko Jumala sen hukkua? Varaa tietysti oli, koska lintuja otettiin seitsämän paria kutakin arkkiin.
8 Sitten hän lähetti luotaan kyyhkysen saadakseen tietää, joko maa oli tullut esiin veden alta,
9 mutta se ei löytänyt jalansijaa, mihin jäädä levähtämään, vaan palasi hänen luokseen arkkiin, sillä vesi peitti yhä koko maan pinnan. Ja hän ojensi kätensä ja otti kyyhkysen luokseen arkkiin.
10 Hän odotti vielä seitsemän päivää ja lähetti kyyhkysen uudelleen arkista.
11 Kun kyyhkynen illansuussa palasi hänen luokseen, sillä oli nokassaan tuore oliivipuun lehti. Siitä Nooa ymmärsi, että vedet olivat käyneet vähiin maan päällä.
12 Hän odotti silti seitsemän päivää lisää ja päästi kyyhkysen jälleen lentoon, eikä se enää palannut hänen luokseen.
13 Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vedet eivät enää peittäneet maata. Nooa poisti arkin katon ja näki, että maan pinta oli kuivunut.
Jumala käski Nooan tehdä arkkiin oven, mutta ei ikkunaa. Nooa teki tietysti piirrustusten mukaan.
14 Toisen kuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli kokonaan kuiva.
Tarkkaa kirjanpitoa.
15 Silloin Jumala sanoi Nooalle:
16 "Lähde ulos arkista ja ota mukaan vaimosi, poikasi ja poikiesi vaimot.
17 Vie mukanasi ulos kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikkueläimet. Vilisköön maa niitä jälleen, ja olkoot ne hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä."
18 Niin Nooa lähti poikiensa, vaimonsa ja poikiensa vaimojen kanssa ulos,
19 ja kaikki eläimet, kaikki pikkueläimet, linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat, lähtivät suvuittain arkista.
20 Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla.
Herran kaukaa viisaus realisoitui
21 Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: "Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.
Jotenkin tuntuu ontuvalta tarinalta, että Jumala, maailmankaikkeuden luoja ja valtias, joka on juuri hukuttanut lähes koko luomakunnan, leppyy tuntiessaan hänen ylistyksekseen tehdyn uhrisavun tuoksun. Historian suurimmat hirviöt, kuten Stalin ja Hitler ovat pikkunappuloita Jumalan rinnalla, kun tämä panee tuulemaan.
22 -- Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö."
Mieleen nousee Peter Sellersin loistokas jäähyväisrooli elokuvassa "Being there", joka oli tyypillisesti suomennettu idioottimaisesti "Tervetuloa, mr Change"

Liitto Nooan kanssa


1 Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.
2 Kaikki villieläimet ja taivaan linnut, kaikki maan päällä liikkuvat eläimet ja meren kalat pelkäävät ja säikkyvät teitä; ne on annettu teidän valtaanne.
Muutamia poikkeuksia, kuten karakara-linnut. Ne eivät pelkää mitään.
3 Teidän ravintonanne olkoot kaikki olennot, jotka elävät ja liikkuvat. Ne kaikki minä annan nyt teille, niin kuin annoin teille vihreät kasvit.
4 Mutta lihaa, jossa vielä on jäljellä sen elämänvoima, veri, te ette saa syödä.
Tapolan suku ja kaikki mustan makkaran ystävät kiemurtelevat synnin tunnossa.
5 Ja jokaisen, joka vuodattaa teidän verenne, teidän elämänvoimanne, minä vaadin tilille. Minä vaadin tilille jokaisen eläimenkin. Vaadin tilille jokaisen ihmisen, joka vuodattaa lähimmäisensä veren.
6 Joka ihmisen veren vuodattaa, hänen verensä on ihminen vuodattava, sillä omaksi kuvakseen Jumala teki ihmisen.
7 Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää, lisääntykää ja levitkää yli maan."
Eikös tämäkin tullut sanottua jo aikaisemmin?
8 Ja Jumala sanoi Nooalle ja hänen pojilleen:
9 "Minä teen liiton teidän ja teidän jälkeläistenne kanssa,
10 kaikkien elävien olentojen kanssa, jotka ovat teidän kanssanne maan päällä, lintujen, karjaeläinten ja kaikkien villieläintenkin kanssa, kaikkien niiden kanssa, jotka tulivat arkista ulos.
11 Minä teen liiton ja annan teille lupaukseni: koskaan enää ei vedenpaisumus tuhoa kaikkea elävää, se ei koskaan enää hävitä maata."
12 Jumala sanoi vielä: "Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti:
13 minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta.
14 Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä,
15 muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää.
16 Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa."
17 Ja Jumala sanoi vielä Nooalle: "Tämä on sen liiton merkki, jonka minä teen kaikkien maan päällä elävien kanssa."
Näin sateenkaaren fysiikkaan ja sen tutkimisen historiaan perehtynyttä maallikkoa (Jumalaan verrattuna) tässä hämmentää pari seikkaa. Jumalan on täytynyt rukata jotain veden optisia ominaisuuksia vedenapaisumuksen jälkeen, jos sateenkaari tuli näkyviin vasta silloin. Toiseksi Jumalan ja Aristoteleen näkemys sateenkaaren synnystä sadepilvessä eikä itse sateessa on hieman erilainen kuin fyysikoilla nykyisin.

Nooa ja hänen poikansa


18 Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet, ja Haamista tuli Kanaanin isä.
19 Nämä kolme olivat Nooan pojat, ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset.
20 Nooa ryhtyi viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan.
21 Mutta kun hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.
Ei siis mitään kalsarikänniä Vanhan Kirkon puistossa, kuten filosofi Himanen myöhempinä aikoina, vaan kunnos sammumiseen johtaneet lärvit.
22 Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä ulkona molemmille veljilleen.
23 Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan, levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä he nähneet isäänsä alastomana.
Amerikkalaiset ovat varmaan ottaneet moraalioppinsa tässä asiassa vanhasta testamentista. Lapset eivät ole yleensä nähneet aikuisiaan alastomina.
24 Kun Nooa selvisi juopumuksestaan ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,
25 hän sanoi: Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä orjienkin orja.
Hei haloo. Eihän Kanaanilla ollut asiassa mitään osaa eikä arpaa. Sitä paitsi Nooan ja hänen poikiensa vaimoineen oltua ainoat eloon jääneet, niin orjat ja heidän orjansa olivat siis heidän jälkeläisiään. Aika sukurakasta porukkaa, sanoisin.
26 Ja hän sanoi vielä: Kiitetty olkoon Herra, Seemin Jumala, ja Kanaan olkoon Seemin orja.
27 Tehköön Jumala laajaksi Jafetin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa, ja Kanaan olkoon heidän orjansa.
No just joo. Mitähän YK:n ihmisoikeuksien julistus sanoo tähän?
28 Nooa eli vedenpaisumuksen jälkeen vielä 350 vuotta.
29 Kaikkiaan hän eli 950 vuotta, ja sitten hän kuoli.
Olisi joutanut kuolla paljon aiemmin. Mulkku mieheksi, sanoisin minä.


Normaalilla järjellä ja elämänkokemuksella varustettu ihminen ymmärtää varsin pian Raamattua lukiessaan, että kertomus Nooan arkista on tarina, allegoria. Ei historiallista tapahtumien kuvausta. Tätä mieltä eivät ole kuitenkaan kreationistien Suomen divisioonan tieteelliset johtohahmot, kuten Pekka Reinikainen tai Matti Leisola. Oppineita herroja ja varsinaisia velikultia molemmat. 

Metallimies tekee millilleen, mutta arkeologi tekee justiinsa

$
0
0

Miten ja miksi tämä piikivestä isketty nuolenkärki on joutunut maahan noin 5000 vuotta sitten. Sen selvittäminen lienee mahdotonta. Sen sijaan mistä kohtaa se löytyi, tiedetään millimetrien tarkkuudella. 

Vanhan sanonnan mukaan metallimies tekee millilleen, mutta puuseppä tekee justiinsa. Jotenkin tämä kansanviisaus tuli mieleeni, kun kävin kurkkimassa arkeologi Jan Fastinvetämillä perinteisillä tiedekeskus Heurekan Jokiniemen kivikautisilla kaivauksilla ajatuksella, että josko taas tietomääräni vähän lisääntyisi. Historiallisen ulottuvuuden lisäksi minua kiinnosti lasertoiminen paikannusjärjestelmä, jonka avulla löytöjen koordinaatit saadaan mitattua ja rekisteröityä nopeasti. Kun löydettyjen esineiden määrä viime kesänä oli yli 20.000, niin on varsin ymmärrettävää, että näin suuren löytömäärän löytöpaikan mittaaminen perinteisellä mittanauhalla on aika työlästä.

Noin 5000 vuotta sitten nykyisessä Vantaa Jokiniemessä oli meren rannalla oleva kivikautinen asujamisto. Paikallisen heimon metsästäjältä tai soturilta ehkä katkesi keihäästä piikivestä isketty nuolekärki ja hän saattoi heittää käyttökelvottomaksi muodostuneen esineen maahan. Oliko tilanne yhtä vakava kuin naisen kynnen katkeaminen tänä päivänä ja vielä paljon dramaattisempi. Sitä emme saa koskaan tietää.

Vaan tuskinpa aavisti kivikauden mieskään, että nuolenkärki kaivetaan esille argeologissa kaivauksissa 30.6.2015  ja löytöpaikan koordinaatit kirjataan ylös usemman desimaalin tarkkuudella. Perustelen tätä sillä, että kivikauden miehellä tuskin oli käsitystä vuosiin, kuukausiin ja päiviin perustuvasta kalenterista ja koko maapalloa käsittävästä koordinaatistosta hänellä ei ainakaan ollut mitään hajua. Luultavasti asia unohtui häneltä saman tien. Keihäänkärkiä tuli ja meni, vaikka eivät ne ihan kertakäyttötavaraakaan olleet. Piikiveä ei nimittäin ollut nykyisen Suomen alueella, vaan materiaalin on täytynyt kulkeutua muualta. 

Kaivauksille voi osallistua kuka vain - tosin ei ihan ilmaiseksi. 50 euron pääsymaksua vastaan pääsee päiväksi kaivelemaan. Saattaa tuntua kalliilta, mutta muutaman kerran Janin työleirillä käyneenä olen kuullostellut vapaaehtoisten tuntoja. Maksu, joka sisältää kaivuun ja Janin luennon aiheesta, on kaikkien haastattelemieni mielestä ollut hyvä sijoitus. Kaivauksille voi ilmoittauta täällä.



Paikannuksen keskusyksikkö, johon löytöjen paikat suhteutetaan.



Takana näkyvä keskusyksikkö mittaa etäisyyden sekä korkeus- että vaakakulman löydön kohdalla olevaan mittayksikköön. 

Mitattavan kohteen kulmat ja etäisyys keskusyksikköön nähden. Kun keskusyksikön pituus-, leveys- ja korkeuskoordinaatit tunnetaan, niin mitattavan kohteen koordinaatit saadan näytössä olevilla arvoilla laskettua alkeisavaruusgeometrian avulla.


Opinko mitään uutta? Toki. Käsitteen kulttuurikerros. Se on se osa maata, jossa on näkyvissä jäänteet ihmisen toiminnassa alueella. Tällä paikalla on ollut vielä 70-luvulle asti kauppapuutarha, mistä syystä kivikautinen kulttuurikerros on aika syvällä. Jan Fast näyttää sormillaan, miten paljon tästä kohtaa on saatu vaalean maa-aineksen alla olevaa kulttuurikerrosta vasta näkyville. Kulttuurikerroksen on arvioitu olevan tässä noin 40 cm syvä, joten paljon olisi kaivauksiin osallistuvilla vapaaehtoisilla avustajilla vielä raaputettavaa, mikäli koko alue haluttaisiin tutkia läpikotaisin. 


Merenpinnan on arvioitu olleen tässä kohtaa noin 3100 BCE (Before Christian Era). Ajan ilmaisu on jonkinlainen kompromissi meikäläisten pakanoiden käyttämästä eaa. ja Jeesukseen uskovien eKr. välillä. Tosin, kuten minulle jälkeenpäin huomautettiin, niin CE on myös lyhennys termeistä "Current Era tai Common Era". 

Bumerangin lento

$
0
0

Klassikkokirjan takakannesta kuvattu bumerangin lentokuva. Bumerangin toiseen siipeen oli teipattu tähtisädetikku, jolloin siiven pään rata piirtyi filmille valotusajan ollessa koko lennon kestävä. Aika monta kertaa sai heittää, että sai näin hyvän radan filmille. Kuvan valkotakkinen heittäjä olen minä ja kameran takana lymysi sillä kertaa Sakari. Aika oli jotain 80-luvun puolta väliä. Kuun taivaalle väsäsin minä 90-luvulla ei niin kovin kaksisella kuvankäsittelytaidollani. 

Paitsi bumerangin rata kuvasta siitä näkyy selvästi myös etenevän ja pyörimisliikkeen suhteiden muuttuminen. Alussa bumerangi ei ehdi tehdä montaakaan kierrosta, kun se on jo kaukana meikäläisen pesäpallon harjaannuttaman käden viskaamaana. Lopussa bumerangi tee teekään juuri muuta kuin pyörii. Jopa niin, että siiven lavan pää tekee silmukoita. Ilmanvastus vaikuttaa paljon enemmän etenevään liikkeeseen kuin pyörimiseen. 

Hesarin lasten tiedekysymykset ovat olleet sydäntä lähelläni, etenkin päivystävien dosenttien niihin antamat vastaukset. Nyt Eino Hannunen, 10 v. kysyi "Minkä takia bumerangin lentorata ei ole suora?"Aalto-yliopiston tutkimusinsinööri Mika Hurme (ikä tuntematon) tarttui vähintäänkin haastavaan haasteeseen ja vastasi seuraavasti.

"Kaareva bumerangi muodostaa ikään kuin siiven, joka nostaa bumerangia ylöspäin sen pyöriessä, vähän kuin helikopterin propelli.

Koska bumerangia ei kuitenkaan heitetä vaakatasossa vaan kallellaan, osa nostovoimasta vie bumerangia sivulle.

Sivulle vievä voima ei vaikuta bumerangissa tasaisesti. Bumerangin siivet pyörivät ylhäällä samaan suuntaan lentoradan kanssa. Yläosaan syntyy suurempi voima kuin alaosaan. Se pyrkii kääntämään bumerangia pystysuoraan asentoon.

Pyörivä bumerangi on kuitenkin kuin hyrrä, joka pyrkii säilyttämään asentonsa. Sivuvoimat yrittävät kääntää bumerangia pystyyn, mutta hyrrävoimat kääntävät sitä vaakasuunnassa.

Kun bumerangin asento muuttuu, kääntyy myös sivusuuntaan vaikuttavan voiman suunta. Tämä muuttaa vähä vähältä bumerangin lentorataa. Se kaareutuu takaisin kohti heittäjää."

Mitäs tähän sanoisi. Bumerangin käyttäytymisen ymmärtämiseksi pitäisi hallita sekä aerodynamiikkaa että pyörivän kappaleen dynamiikkaa. Kumpikaan ei ole ihan sieltä fysiikan helpoimmasta päästä. Suunnilleen näin bumerangin lentoa yleensä selitellään.

Siinä on vain se huono puoli, että jo antiikin kreikkalaisten filosofien aikoinaan esittämä vaatimus fysikaaliselle teorialle ei toteudu. Selitys ei säilytä ilmiötä. Kuten videoista ja yllä olevasta valokuvasta käy ilmi, niin bumerangin siivet, jotka ovat heitettäessä vähän vinossa pystysuorasta, eivät käänny pystysuoraan vaan vaakasuoraan.

Mika Hurme selittää aivan oikein, että siihen siiven puolikkaaseen, joka pyörii heiton suuntaan, kohdistuu suurempi nostovoima. Mitä nopeammin lentokone lentää ilmaan nähden, sitä suurempi on nostovoima. Tämä nostovoimien epäsymmetria pyrkii kallistamaan oikeakätistä bumerangia vasemmalle. Aivan samalla periaatteella kuin moottoripyörä kääntyy vasemmalle kallistettaessa sitä vasemmalle kääntyy bumerangikin vasemmalle. Tämä selittää bumerangin enempi vähempi ympyrän muotoisen radan.

Perinteisissä selityksissä jätetään usein jostain syystä toinen keskeinen ilmiö huomioimatta. Se on siiven taakseen jättämä virtaus. Kun takana tuleva siipi osuu edellä menevän virtaukseen, niin siipeen kohdistuva nostovoima pienenee. Voimakkaimmillaan tämä ilmiö on silloin, kun molemmat siiven puolikkaat pyörivät liikkeen suuntaan. Tällöin etummaiseen siipeen kohdistuva suurempi nostovoima pyrkii kääntämään, ei kallistamaan, bumerangia vasemmalle. Tämän seuraus on ihan sama kuin jos koittaisi kääntää moottoripyörää vasemmalle ohjaustangosta vääntämällä. Seurauksena olisikin kallistuminen oikealle ja moottoripyörällä kaatuminen, bumerangilla siipien pyörimisen kääntyminen vaakasuoraan suuntaan.

Kaavakuva etummaisen siiven ilmavirran vaikutuksesta takimmaiseen siipeen. Varsin ilmeistä, että tässä tilanteessa vaikutus on suurempi kuin nyt takana olevan siiven pyörähtäessä etummaiseksi siiveksi.

Tässä vaiheessa siipien nostovoima on pääasiassa ylöspäin ja bumerangi tyypillisesti ottaa silloin reilusti korkeutta pudoten siististä heittäjän luokse vauhdin loppuessa. Pyöriminen hidastuu paljon hitaammin kuin eteneminen, mikä tuo vielä on lisätekijänsä bumerangin lentoon.


Hyvä video bumerangin lennosta. Tässä näkyy selvästi, miten bumerangin pyöriminen kääntyy ensin vaakasuoraksi ja vasta sen jälkeen bumerangi ottaa korkeutta. 

Netti on täynnä erilaisia bumerangisivustoja. Korkeammalla ja vähemmän korkealla matematiikalla varustettuja. Kuten vaikka täällä. Ylempänä oleva kaavakuva on peräisin linkin julkaisusta. 

Tarkoitukseni ei ollut mollata Hesarin tämänkertaista päivystävää dosenttia, sillä kaikki tekstille asetetut rajoitukset huomioon ottaen hän oli mahdottoman tehtävän edessä. Toivon, että tämä selitys antoi vähän enemmän niille, joita bumerangin käyttäytyminen kiinnostaa. Täydellinen sekään ei ollut - eikä ehkä edes ihan päteväkään kaikissa nyansseissaan. Se oli kuitenkin paras, minkä minä pystyin esittämään.

 ps. Klassikkokirjaa on vieläkin saatavilla hyvin varustetuista divareista. Kuten tätä kirjoitettaessa täältä.

pps. Hesarin juttu olikin jo puolisen vuotta vanha. Se tuli vain vastaan, kun Sakari laittoi mieliä ja kyseli mielipidettä sen fysikaalisesta oikeellisuudesta. 


Ympäri käydään, yhteen tullaan

$
0
0

Brian Brake

Olin melkein joka kesä 80-luvulla Orivedellä valokuvakurssilla. Aluksi oppilaana useilla Matti J. Kalevan vetämillä kursseilla, sitten Matin assistenttina, erinäisten vaiheiden kanssa myös Leena Sarasteen apupoikana ja lopulta itsekin vetämässä kursseja Sakarin kanssa. Matin kurssien teemat vaihtelivat, mutta hänellä oli myös monia vakioluentoja. Jotkut tulikin kuunneltua moneen kertaan, kertaus kun on opintojen äiti ja innostunutta asiansa osaavaa luennoitsijaa kuuntelee mielellään, vaikka sisältö olisi tullut aiemmin kuultua.

Yksi näistä vakioluennoista oli katsaus lehtikuvan ja kuvajournalismin historiaan. Tärkeimmät tuli esiteltyä, kuten W. Eugene Smithin Espanjalainen kylä tai uusiseelantilaisen Brian Braken Monsuuni. Jälkimmäisen kohdalla en voinut olla ihailematta, miten MJK vuosi toisensa jälkeen jaksoi innostua ikoniseksi muodostuneesta vettä kasvoilleen saavan tytön kuvasta. "Kuvasta katsoja aistii, miltä pitkän kuivan kauden jälkeen ensimmäiset monsuunin vesipisarat tuntuvat tytön kasvoilla." Tottahan se oli. Kuvan tunnelma on käsin kosketeltava.

Paitsi että itse kuva ei ollut totta lainkaan. Kuvan tyttö on sittemmin elokuvanäyttelijänä kotimaassaan tunnettu Aparna Sen. Oikea tarina meni näin: "Brake used Aparna Das Gupta (now Aparna Sen) as the model for what was to become one of his best known photographs from the Monsoon series — a shot of a girl holding her face to the first drops of monsoon rain. The shoot was set up on a Kolkata rooftop with a ladder and a watering can. Sen describes the shoot:

He took me up to the terrace, had me wear a red sari in the way a village girl does, and asked me to wear a green stud in my nose.

To be helpful, I said let me wear a red one to match, and he said no — he was so decisive, rather brusque — I think a green one. It was stuck to my nose with glue, because my nose wasn't pierced.

Someone had a large watering can, and they poured water over me. It was really a very simple affair. It took maybe half an hour."

Niin tai näin. Kuva on hieno ja kuten sanottua ikoninen. Minua ei haittaa mitenkään  kuvan takaa paljastunut järjestely, ei se tosin toisaalta kuvan arvoa mitenkään nostakaan. Kun en itse ole ollut Intiassa sen paremmin monsuunin kuin minkään muunkaan kauden aikana, niin minulle tästä kuvasta nousee aina mieleen Matin hehkutus kuvasta. Monet valokuvat ovat kuin kellon ääni Pavlovin koiralle. Sama kuola alkaa valua aina kuvan tullessa esille.

Missäs sitten ympäri tullaan? Kävin taas tänä kesänä Oriveden suvessa valokuvakurssilla. Niitä pito on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, Tiina Puputti on jo ties kuinka monetta kesäänsä Oriveden kesän valokuvakurssien vetäjä. Minä pidin Tiinan kurssilla toissa ja viime kesänä pienet luennot, en edes samasta aiheesta. Matkalla Orivedelle käväisin Matin luona hakemassa pienen valopöydän. Siinä turistessamme silmiini osui pöydällä lojuva kirja. Michael Freemanin Miten valokuva toimii. Matti kertoi ostaneensa kirjan jostain kirjakaupan alennushyllystä. Sehän se on monen kirjan kohtalo parin vuoden kuluttua ilmestymisestään.

Olin itsekin istunut Freemanin vieressä yhden messuillallisen ajan hänen käydessään Suomessa. Mukava heppu.  Kotoisin Freeman on Blackburnista, Lancashiren kreivikunnasta. Juttelin hänen kanssaan pitkään 4000 reiästä, nuoremmat pöydässä istujat katselivat kummissaan. Ei ollut yleissivistystä eikä tunnettujen laulujen sanojen tuntemusta.

Freemanin kirjassa on tarina tästä Braken kuvasta, jonka sitten vielä kävin tarkistamassa mr. Googlelta. Kirja on muuten ihan mainio. Hommasin sen itsellenikin. Kun suurin osa valokuvakirjoista yrittää vakuuttaa harrastajille, että valokuvaus on välineurheilua, niin on todella virkistävää kurkistaa välillä suomen kielellä kuvien taakse. Tämä kirja kannattaa ostaa ja jättää muutamat "Miten otan parempia auringonlaskukuvia" väliin.

Vaikka tekee kipeää, ei haittaa

$
0
0

Talollani alkaa olla ikää 60-vuotta. Minä olen vaimoni kanssa nykyään sen pitkäaikaisen asukas. Vaikka sodasta oli rakentamisen aikaan kulunut jo kymmenisen vuotta, niin vallinnut asuntopula oli vielä osittain sota-ajan ja siirtolaisuuden peruja. Se näkyi rakennustyön tarpeellisuuden perusteluissa. Tonttikin oli rintamamiestontti, joita lunastettiin rintamamiesten tarpeisiin. Läheskään aina se ei tapahtunut vapaaehtoisesti. 

Talon kustannusarvio oli 1,6 miljoonaa markkaa. Se vastaa nykyrahassa noin 52.000 euroa. Katselin netistä tämän kokoisten talopakettien hintoja. Itse paketit olivat aika tarkkaan juuri 50.000:n euron molemmin puolin, asennettuina tietysti noin kolme kertaa niin kalliita. Viljo Kutilainen rakensi omansa ajan tavan mukaan hartiapankkia käyttäen, mikä näkyikin joinakin aika omaperäisinä ratkaisuina. 

Facebookin on perustettu Pakolaisten vieraanvaraisuus-ryhmä. En epäile ja väheksy lainkaan ihmisten auttamishalua ja vielä vähemmän epäilen pakolaisten hätää ja avun tarvetta. Hieman kyyninen olo tuli kuitenkin, kun lueskelin ryhmään liittyneiden kommentteja. Tyypillisiä auttamiskeinoja tuntuivat olevan villasukkien ompeleminen, pakolaisten kutsuminen päiväkahville ja nurkissa pyörivän itselle tarpeettoman rojun, kuten vanhojen polkupyörien, roudaaminen pakolaisten käytettäväksi. Siis kaikkea sellaista toimintaa, jolla vähällä vaivalla ja pienillä uhrauksilla saa ainakin itselleen hyvän mielen.

En voinut olla vertaamatta tätä nykyistä pakolaistilannetta karjalaisten asuttamiseen 70 vuotta sitten. Silloinhan piti hyvin lyhyessä ajassa sijoittaa noin 420.000 siirtolaista. Se ei käynyt suinkaan kivuttomasti, kun se väistämättä tarkoitti sitä, että siirtolaisten hyväksi jouduttiin tekemään maiden ja kiinteistöjen pakkolunastuksia. Jonnekin siirtolaiset piti majoittaakin, jolloin monet joutuivat luovuttamaan osan omista asumistiloistaan siirtolaisille. Ei aina vapaaehtoisesti eikä iloisin mielin.

Kyse oli kuitenkin saman maan kansalaisista, jotka olivat saman näköisiä, uskoivat samaan oikeudenmukaiseen Jumalaan (usko Jumalan oikeudenmukaisuuteen saattoi tosin olla hetkittäin koetuksella) ja puhuivat vielä samaa kieltäkin (mitä nyt lievä kielimuuri erotti pitkän itä-länsi suunnassa tehneen evakkomatkan siirtolaiset paikkakuntalaisista, kuten Metsäpirtistä Laitilaan muuttaneen appiukkoni). Kun tätäkään ei saatu ihan sopuisasti hoidettua, niin ennuste tässä suhteessa nykyisestä kehityksestä ei ole kovin positiivinen.

Toisaalta karjalaistenkin asuttamisesta selvittiin, kun oli pakko selvitä. Tähän perustuu optimistini nykyisen pakolaistulvan (joka muuten on vasta alussa) ratkaisemisesta. Sekin on pakko selvittää jollain tavalla, joka ei voi olla pakolaisten hukuttaminen Välimereen tai tukehduttaminen Itävallan autobaanoille.

Ratkaisu tulee vaatimaan kuitenkin uhrauksia myös yksilötasolla, jotka ovat ihan eri suuruusluokkaa kuin villasukkien kutomisesta kipeytyneet sormet tai romujen kuljetukseen käytetyn peräkärryn vuokrausmaksut. Näitä miettiessäni Malmstenin Totisen pojan jenkan sanoin "mä ajattelin näin, itsekseni nimittäin", millaisiin uhrauksiin olisin itse valmis. Mikä olisi minulle sellaista, että vaikka tekee vähän kipeää, niin ei haittaa?

Pakolaisten vastaanotto tietää kustannuksia. Olisin valmis siihen, että tähän kerätään korvamerkitty pakolaisvero vähän samaan tapaan kuin YLE-vero. Minun mielestäni sen pitäisi olla sekä ansiotulon että pääomatulon huomioiva progressiivinen vero. Itse en ole varakas enkä hyvätuloinen, hyvin toimeentuleva kuitenkin. Jos jotenkin normittaisin veron suuruuden itseeni, niin sanoisin itselleni 500 €/kk olevan sellainen summa, joka ei vielä tee kovin kipeää ja ei myöskään haittaa arkista elämää. Suunnilleen näin paljon minun tuloistani putoilee taskusta ja valuu löysästi sormien lävitse kuukaudessa. Siitä voisin hyvin luopua.

Seuraava kohde on aika hypoteettinen. Omistan Orivedellä kaksi asuntoa, joista toinen on juuri ja juuri talviasuttava vähällä käytöllä oleva kesämökki (ainakin pakolaisleiriin telttamajoitukseen verrattuna jopa luksusta) ja toinen rivitalonpätkä. Hypoteettisia siinä mielessä, että omistan mökistä 1/4 ja rivarista perintöni tulee (luultavasti) olemaan niin ikään 1/4. Jos valtio päättäisi pakkolunastaa vaikka ilman korvausta tällaiset tyhjillään olevat kiinteistöt pakolaisten käyttöön, niin toki se tekisi vähän kipeää, mutta ei haittaisi millään tavalla jokapäiväistä arkeani. Siskoillani saattaa olla asian haittaavuudesta erilainen näkemys.

Omistan myös kiinteistön Rekolassa. Se on rakennettu 50-luvun puolessa välin asuntopulan aikaan. Vielä meidän muuttaessamme taloon vuonna 1985 yläkerta oli rintamamiestaloille tyypilliseen tapaan omana alivuokralaisasuntona omine keittiöineen ja vessoineen. Kiinteistöön kuuluu myös erillinen saunarakennus, jossa juuri nakuttelen tätäkin tekstiä. Sekä talon yläkerran että tämän saunarakennuksen voisi varsin vähäisin kustannuksin muuttaa pakolaisten asunnoiksi. Se ei tekisi edes kovin kipeää, mutta yksityiseen tottuneena olettaisin sen haittaavan arkeani. Siinä siis minun kamelini selkä katkeaisi. En olisi valmis vapaaehtoisesti luovuttamaan tiloja omasta asunnostani pakolaisten asuttamiseksi. Syyt eivät siis olisi niinkään taloudelliset kuin mukavuudenhaluiset.

Teoreettisesti laskien (pitäen sisällään siskojen myötämielisyyden asialle) minulta löytyisi majoituskapasiteettia noin 30 pakolaiselle ja vielä 500 euroa kuukaudessa ruokarahaakin päälle. Ei sillä koko porukkaa ruokittaisi, mutta aika paljon peruselintarvikkeita tällä summalla kuitenkin saisi. Kolmasosan tästä majoituskapasiteetista luovuttaisin itsekkäistä syistä vasta pitkin hampain enkä muutenkaan aio lähteä ilman kollektiivisia päätöksiä olemaan aloitteellinen. Sooloilusta kun tuppaa tulemaan vain kaikille paha mieli. 


Ei varmaan olisi itse kullekin pahitteeksi pohtia, mihin uhrauksiin olisi omalta kohdaltaan valmis pakolaisten auttamiseksi. Nimby -tyyppisten ratkaisujen puolesta on aika helppo pitää vieraanvaraista tervetuloa-mattoa ulko-oven portailla, mutta kun mennään sille epämukavuusalueelle, jossa alkaa sekä tehdä kipeää että haitata, niin tilanne saattaa ollakin toinen. 

Otatko riskin?

$
0
0

Heurekassa avautuu 3.10. alkaen uusi mielenkiintoisen oloinen näyttely: "Otatko riskin?" Kannattaa käydä tutustumassa tähän alun perin ranskalaiseen näyttelyyn.
Oma yliopistollinen peruskoulutukseni on stokastikko. Siinä käsitellään epävarmuuteen ja todennäköisyyksiin liittyviä matemaattisia malleja. Riskiteoria oli minun opiskeluaikanani yksi arvosanaan kuuluvista pakollisista kursseista. Tulee ehkä tutustuttua tavallista suuremmalla mielenkiinnolla, miten ranskalaiset ja Heurekan väki on onnistunut työstämään riskin kansantajuiseen muotoon.
Riski kun käsitteenä ei ole aina ihan kristallin kirkas kaikille kansakunnan kaapin päällä olevillekaan. Ei ainakaan nyt jo Käteis-Jyrkin perässä rahakkaampiin hommiin siirtyneelle entiselle ministerille Jan Vapaavuorelle. Hän kun puolsi Guggenheimin tuloa Helsinkiin useaan otteeseen varsin omintakeisin riskikäsittein.
"Jan Vapaavuori (kok.) on täysin toista mieltä. Hänen mukaansa olisi Helsingiltä sulaa hulluutta olla tarttumatta hankkeeseen, jonka perään "yli puolet" maailman valtioista kuolaa.
- Meillä on Suomessa harhainen tapa käsitellä sanaa riski. Käsitämme sen usein negatiivisesti. Riski voi yhtä hyvin olla positiivinen."
Kyllä riski on riski vaikka voissa paistaisi ihan samalla logiikalla kun velat eivät muutu itsestään saataviksi kuin korkeintaan parin promillen humalassa. Se, että riskinä ollut epätoivottava asia toteutuu, voi sitten olla uuden elämän alku tai jotain mukavaa, on ihan eri juttu. Guggenheimiin liittyy monia riskejä. Esimerkiksi siellä voi käydä vain murto-osa niistä 550.000:sta kävijästä, joita selvityksen "varovainen" arvio ennustaa. Toki siitä voi seurata sellainen positiivinen asia, että suomalaiset ymmärtävät tulleensa kusetetuiksi ja ottavat siitä jatkossa opikseen (mitä kyllä suuresti epäilen).
Aika persoonallinen on ranskalaistenkin käsitys riskistä. Ainakin, jos vertaan sitä 40 vuotta sitten riskiteorian luennolla esitettyyn (sikäli kun siitä vielä jotain muistan).
"Mikä riski on?
Määritelmän mukaan riskiä ei ole, tai ei ainakaan vielä. Se on mahdollinen, todennäköinen, mutta vasta kohta. Tai sitten ei. Se on jotain, joka saattaa tapahtua. Mikään ei ole itsessään riski, mutta kaikesta voi tulla riski. Siksi riski on vaikea määritellä."
Jos kirjallinen teksti pitäisi sijoittaa jonnekin janalle, jossa toisessa päässä on maanläheistä asiaproosaa ja toisessa päässä jalat tukevasti ilmassa olevaa runoutta, niin minulla ei olisi vaikeuksia sijoittaa tätä riskin määritelmää sille janalle.
Joten käykää katsomassa Heurekassa 3.10. alkaen. Tosin ihan omalla riskillä.

Riskin ja substanssin hallintaa

$
0
0
Kuvassa "Koivukylän suuri poika" (ainakin kooltaan) Antti Lindtman "Otatko riskin?" -näyttelyn avajaisissa yhtä kohdetta kokeilemassa.
Antti Lindtman on yksi niistä valtakunnan vaikuttajista, joka joutuu työssään riskien johdosta vaikeisiin valintoihin. Toivottavasti hän ei tee suurten lukujen lain pohjalta. Lain soveltamisalue kun on varsin rajallinen. 

Matemaatikkotuttavani halusi käydä Heurekan uudessa "Otatko riskin?"-näyttelyssä heti tuoreeltaan. Lupauduin hänelle oppaaksi, vaikka minulla ei itse näyttelyn kanssa olekaan mitään tekemistä. Muutamaa näyttelytekstin yksityiskohtaa olin kommentoinut pyynnöstä, yhtä pyytämättäkin.

Matemaattiselta peruskoulutukseltamme olimme molemmat stokastikkoja. Stokastiikka on matematiikan osa-alue, jossa tutkitaan todennäköisyyksiä. Hän professori emeritus, minä vain virkaheitto (tosin omasta tahdosta) lehtori.

Pysähdyimme ensimmäiseksi kohteen "Suurten lukujen laki" kohdalle. Se kun oli näyttelyn alussa ja sattui olemaan vielä minun matikan graduni aihe.

"Kommentoinko rehellisesti vai kaunistellen?" ystäväni kysyi.

"Ihan rehellisesti vain, minulla kun ole osaa eikä arpaa tähän näyttelyyn. Se on ranskalaista tuontitavaraa."

Joten alla oikean asiantuntijan kommentteja kohteesta "suurten lukujen laki" ulkomuistista.

"Otetaan kohteen ensimmäisen ruudun teksti. Todennäköisyys on laskennallinen, teoreettinen käsite. Ei ole eri todennäköisyyttä teoriassa ja käytännössä. Heitettäessä tässä olevaa noppaa kummankin tuloksen todennäköisyydet ovat yhtä suuret - käytännössä tai teoriassa.

Toki tämä kuvastaa hyvin sitä, että aikoinaan koko todennäköisyyden käsitteen määritteleminen ilman kehämääritelmää osoittautui ongelmalliseksi. Kuten me kaksi hyvin tiedämme, niin tämän ratkaisi vasta neuvostoliittolainen matemaatikko Kolmogorov aksioomillaan."

"Jos tapahtuma on '8 keltaista ja 8 sinistä noppaa', niin sen vastakohta on 'Jotain muuta kuin 8 keltaista ja 8 sinistä noppaa. Nopat kun voidaan laittaa 65536 eri tavalla, joista 12870 on sellaisia, että molempia värejä on yhtä paljon.  Eri värejä on eri määrät silloin 52666 vaihtoehdossa. Todennäköisyydet pyöreästi laskien näille ovat 20 % ja 80 %. Siis tuloksena EI pitäisi teoriassa  (mitä se tarkoittaakin)  olla 8 keltaista ja 8 sinistä noppaa vaan jokin muu jakauma. Toki tasajakauma on kaikista mahdollista yksittäisistä vaihtoehdoista todennäköisin, mutta siitähän ei tekstin mukaan ole kyse."

"Koneellinen laskeminenkaan ei osu aina ihan kohdalleen. Nopat olivat kuitenkin kauniisti koloissaan."

"Tämä nyt on vähän nipottamista, mutta matematiikka on. Jos suhde ilmaistaan lukuina, niin se joko supistetaan tai sitten käytetään todellisia lukumääriä. Muussa tapauksessa prosentteja. Näin ollen heitettäessä 16 noppaa tulos ei tietenkään voi olla 50:50, vaan joko 8:8, 1:1 tai prosentteina 50 %:50 %. Kuvan tulos on siis joko 5:11 tai kuten kuvassa 31 % : 69 %"

"Kolme viimeistä virkettä toistaa lähes samaa asiaa. Ainakin keskimmäisen voi huoletta jättää pois. Huomioni kiinnittyi myös sanan 'määritellä' käyttöön. Matematiikassa, joka itsessään on varmaan kielistä yksikäsitteisin, pyritään myös yksikäsitteisiin ilmaisuihin, joissa sanoilla ja käsitteillä on yksikäsitteiset vastineensa. Käsitteet määritellään, ei lausekkeita tai matemaattisia lakeja. Näin ollen suurten lukujen laki ei voi määritellä sitä, miten tapahtuman toistumistiheys käyttäytyy vaan lain perusteella voidaan odottaa tapahtuman toistumistiheyden lähestyvän tapahtuman todennäköisyyttä toistokertojen määrän kasvaessa. Varmaahan se ole, mutta todennäköisyys tähän kasvaa koko ajan."

"Todennäköisyyslaskentaa voidaan soveltaa monella alalla, mutta suurten lukujen lain soveltamisalueet ovat huomattavasti suppeammat. Se pätee toistokokeissa, joissa tapahtumilla on koko ajan samat todennäköisyydet. Selkeimmin tämä ehto toteutuu erilaisissa peleissä, kuten lantin tai nopan heitto, ruletti, kortinpeluu jne. Mielipidetutkimuksessa voidaan toistaa sama kysymys, mutta vastaajat ovat aina eri henkilöt, joten tämä tilanne ei ole sellainen, jossa suurten lukujen lakia voitaisiin soveltaa. Käsite 'koko väestön todennäköinen mielipide' on jotain sellaista, mikä ei kyllä aukene minulle. Mitähän sillä tarkoitetaan?

Sama pätee suurten lukujen lakiin ja vakuutusyhtiöihin. Vakuutusmatematiikka on todennäköisyyksien ja tilastojen matematiikkaa, mutta suurten lukujen laki ei kyllä kuulu vakuutusmatematiikan työkaluihin. Vakuuttamisessa oleelliset onnettomuudet ja niistä koituvat vahingot kun eivät ole toistokokeita.

Jostain syystä kääntäjä on vaihtanut sanan 'luku' tässä viimeisessä kappaleessa 'numeroon'. Suomen kielessä luvut muodostetaan kymmentä numeroa käyttäen. Ainoastaan järjestysluvuista puhuttaessa käytetään käsitettä numero, kuten vaikka kilpailla numerolla 123.

Tämä pieni kömmähdys johtuu varmaan siitä, että suurten lukujen laki ranskaksi on 'Loi des grands nombres'. Ranskassa lukua tarkoittava sana on siis 'nombre', numero taas on 'chiffre'. Englanniksi sanat ovat 'number' ja 'digit', ruotsiksi 'tal' ja 'nummer'. Siinä menee helposti kääntäjäpolo sekaisin."

Täytyy myöntää, että tunsin jonkinlaista myötähäpeää tekstien laatijoita kohtaan. Kuten todettua, niin näyttely on ranskalaista alkuperää. Onko näyttelytekstien huonous jo alkuperäisessä tekstissä vai vasta käännöksessä tullutta, siihen en osaa ottaa kantaa.  Joka tapauksessa substanssin osaamisen ohuus niistä paistaa niin selkeästi, että seitsemän kirkon tornin näkeminen ei tuottaisi mitään vaikeuksia katsottaessa substanssilätyn lävitse.

Sen vielä ymmärrän, että pizza-laatikon kylki on konekäännöksen jälkeen ihan hirveää luettavaa, mutta samaa en soisi näkevän tiedekeskuksen näyttelyteksteissä. Jos alkuperäinen teksti on yhtä kehnoa kuin sen nykyinen käännös, niin se pitäisi kyllä korjata. Heurekan talous on tunnetusti heikoissa kantimissa, mutta jos se alkaa näkyä näyttelyiden laadussa tällä tavalla, niin se ei lupaa hyvää. Ei ammattitaitoisen käännöksen kustannukset ole niin merkittävä osa kustannuksista, että sellaisesta pitää tinkiä. Ainakin silloin tingitään ihan väärässä kohteessa. Käännösprosessia en tässä tunne sen paremmin, mutta seuraavalla kerralla suosittelisin ranskankielisen matemaattisen tekstin kohdalla sekä kielen että substanssin tuntevaa kääntäjää. Sellaisiakin kun on, kuten vaikka Osmo Pekonen.


ps. En viitsinyt mainita, että minun ehdotuksesta tehtiin tämä korjaus juuri ennen näyttelyn avaamista. Heurekan toimeenpaneva henkilökunta on tunnetusti ripeää viime hetken toimissaan, mutta kyllä tekstien sisällön tarkistuksen pitäisi tapahtua hiukkasen aikaisemmin. 

Alkuperäisessä tekstissä oli siis yksi yleisimmistä tilastoihin ja todennäköisyyteen liittyvistä väärinkäsityksistä. Todellisuudessa lukumäärät eivät yleensä lähene, vaan todennäköisyys, että eri tapahtumien lukumäärien erotus kasvaa toistojen kasvaessa on selkeästi suurempi kuin kuin niiden lukumäärien erotuksen supistuminen. Monet uhkapelurit elävät tämän harhan vallassa kohtalokkain seurauksin. Vaikka pelattaisiin "reilua peliä", eli kukaan ei vedä välistä rahaa, niin ei ole mitään tilastollista takuuta siitä, että pitkät sarjat korjaavat häviölle joutuneen pelaajan tilanteen. Suurten lukujen lain tilanteilla on "unohtamisominaisuus", eli aiemmat tapahtumat eivät vaikuta tuleviin.

Ystäväni ilmoitti tämän kohteen jälkeen, että kiitti, mutta mulle riitti. Maksullisen näytelyn tekstien matematiikan substanssiosaamisen pitää olla paremmalla tolalla, ennen kuin hän tulee seuraavan kerran.  Ei muusikkokaan viitsi ehdoin tahdoin käydä konsertissa, jossa musisoidaan nuotin vieressä.

Tintti ja Kurre

$
0
0


Suoritin vajaat 15 vuotta sitten Valokuvaajan ammattitutkintoa. Ensimmäisen osion aihealue oli kuvakerronta. Menin suurin luuloin näyttökokeeseen ja puikin sieltä häntä koipien välissä pois. Minun ja juryn näkemys kuvakerronnan oivaltamisesta eivät kohdanneet. Minä olin väärässä, oli hyvä että joku kertoi sen minulle. Olisi sietänyt kertoa monelle muullekin nykypolven valokuvaajille. Niin hukassa varsinkin lehtikuvan puolella minusta välillä ollaan. Egon pulleudessa ei kyllä ole mitään moitittavaa.

Kun olen kyennyt itseni valokuvaajana (osin) elättämää viimeisen kymmenen vuoden ajan, niin ehkä olen jotain oppinut valokuvakerronnastakin. Siihen on varmaan auttanut se, että teen silloin tällöin sormiharjoituksia sekä omista että muiden kuvista. Hyvistä ja huonoista. Muiden kuvista tämä tapahtuu useimmiten yllättäen ja tilaamatta, joten en niitä yleensä laita julkisuuteen - ainakaan analyysin ollessa vähemmän mairitteleva. Olen nähnyt ihan riittävästi siitä koituvaa riitaa ja pahaa mieltä. Kehuvia arvioita kuvan ottaneet eivät minun muistaakseni ole vielä koskaan moittineet. Valokuvaajilla ei ole tapana kursailla.

Tämä kuva on yksi niistä monista, joita olen ottanut "haaskalta" piilokojustani, eli työhuoneeni ikkunasta lintujen ja oravien ruokintapaikalta. Tästä kuvasta pidän itse, joten kerronpa, miksi se minusta on onnistunut. Niin teknisesti kuin kerronnallisesti.



Kuvan sävyala on pysynyt hyvin kameran toistoalan sisällä. Pienet nököt umpimustaa ja puhkipalaneen valkoista ovat, mutta ne eivät haittaa kokonaisuutta.


Tarkempi tarkastelu paljastaa tintin posken olevan juuri ja juuri puhkipalanut muutamasta kohdasta ja samalla mustan osan varjossa oleva kohta on osittain umpimusta. Muuten tintin päästä löytyy sekä valkoisesta että mustasta sävyjä. Kuva on siis päällisin puolin oikein valotettu, oikein tarkennettu ja tärähtämätön. Useimmat kuvat toteuttavat tämän ehdon. Tekniset asiat on nykyään niin helppo saada riittävän hyvin kohdalleen, joten niiden puuttuminen pistää aina silmään.



Kuvan keskeiset elementit, tintti ja kurre on sijoitettu diagonaalisesti suunnilleen kolmasosan sääntöä noudattaen. Varmat perusratkaisut, jotka yleensä eivät voi mennä hirveästi pieleen.

Kuvan koivut ovat työhuoneesta katsottuna etelään. Suomi kun kuuluu länsituulten alueelle, niin puut tuppaavat olemaan enempi vähempi itään kallellaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon kuin tässä kuvassa, mutta oikaiseminenkaan ei ollut mahdollista sommittelua rikkomatta. Kallistus ei haittaa minua, ehkä osaksi siksi, että näen puut koko ajan katsoessani ikkunasta ulos. Ulkopuolisen silmää se ei välttämättä istu niin hyvin.


Kuvan kääntäminen peilikuvaksi saa sen sijaan sen "kaatumaan oikealle". Tämä johtuu varmaan lukusuunnasta joka on usein myös kuvan katselun suunta.  Oikeassa reunassa vähän kallellaan oleva puu pysäyttää katseen sopivasti, ennen kuin se livahtaa kuvasta ulos. Peilikuvassa sama puu taas kallistaa koko kuvaa turhan paljon oikealle. 

Keskeiset kohteet myös irtoavat taustasta riittävän hyvin. Vaikka tintti on hyvin saman sävyinen kuin tausta, niin syväepäterävyys irrottaa sen taustasta. Oravan makupala on muuten hyvin koivunkaarnan oloinen, mutta tummuusero nostaa sen esiin koivun pinnasta juuri tässä kohtaa ja lisäksi oravan etutassut muodostavat kehyksen, mikä myös edesauttaa rasvapallon palan erottumista riittävän selkeästi kuvassa.


Sitä monesti mainittua "valon ja varjon rytmiä" ei kuvassa niin hirveästi ole. Kuvaushetki kun oli harmaan pilvinen. Otuksissa ja oksissa on sentään valo- ja varjopuoli pystysuunnassa. Kerronnallisesti eläinten välistä suuntaa vasten kohtisuorassa olevat oksat ja oravan etutassut korostavat tilannetta. Toisella on ruokaa, toisella ei.


Varsinainen kuvan jippo on kuitenkin epäsymmetriassa. Iso (lintuun nähden) orava ruokaa etutassuissa ja pieni lintu nälkäisen oloisena. Tästä voi jokainen kehitellä itselleen tarinan, mikä on minusta aina jollain tavalla mukana hyvässä kuvassa. Sen ei suinkaan tarvitse olla se tarina, mikä ihan oikeasti kuvaan liittyy. 

Nämä arviot ja analyysit edustavat totuutta minulle, mutta vain minulle. Erilaisten perusteltujen mielipiteiden esittäminen on hyvin toivottavaa, mutta jos halusi on vain purkaa nimettömänä pahaa mieltäsi, niin siihen löytyy varmaan muita parempia kanavia. Perusteltua kritiikkiä kyllä kestän, vaikka en olisikaan samaa mieltä, mutta puskista väärin sammutettua huutelevat tulen poistamaan.

ps. 12.12.2015

Tauluissa näkee paljon käytettävän tätä tekniikkaa. Vain jotkin osat kuvasta ovat värillisiä, muut harmaasävyisiä. Dokumentaarisuus katoaa tietysti kertalaakista, mutta kyllähän tästä seinätaulun voisin teettää. 

Maan varjo

$
0
0

Syksyinen purjehdusretki tarjosi mahdollisuuden katsella maisemia myös fyysikon silmin. Kun taivas oli pilvetön, niin monet optiset ilmiöt olivat selkeästi näkyvissä.

Munter kyntää purjeet pulleina Näsijärveä sivumyötäisessä länsituulessa kokka kohti pohjoista. Kun kuvan ottohetki on 12:30 kesäaikaa ja varjoista päätellen aurinko on hieman paapuurin puolella, niin ihan pohjoiseen ei olla menossa, vaan kurssi on hieman luoteen puolelle. Kuva on otetta laajakulmaobjektiivilla, jonka kuvakulma vaakasuunnassa on noin 70 astetta. Karkeasti ottaen taivas kuvan oikeassa laidassa on vastakkaisessa suunnassa kuin aurinko ja vastaavasti kuvan vasemmassa laidassa kohtisuorassa auringon suuntaa vasten.


Kuvasta on selkeästi nähtävissä, että taivaan kirkkaus vähenee ylöspäin ja vasemmalle mentäessä. Taivaan sinisyys taas kasvaa näihin suuntiin siirryttäessä. Asiaa voidaan tarkastella kuvasta myös lukujen valossa. Koska tämä on poikkitieteellinen valokuvakoulu, niin annetaan tässä vähän työkaluja kirkkauden ja värin muutoksen numeeriseen tarkasteluun. 

Värit voidaan määritellä kolmen muuttujan avulla monella eri tavalla. Yksi on ns. HSB-väriavaruus, jossa muuttujina ovat H (Hue) eli sävy, S (Saturation) eli värikylläisyys ja B (Brightness) eli kirkkaus. Kuvankäsittelyohjelmissa kuten Photoshop värejä voidaan muokata paitsi RGB-arvoja muuttelemalla myös muuttamalla pikseleiden HSB-arvoja.



Kuvassa on näkyvissä purjehduskuvan pisteen 1 väriarvot (current) sekä pisteen 4 värit ja  HSB-väriarvot (new). Saturaatio kuvaa värisävyn puhtautta. Mitä korkeampi on S:n arvo, sitä puhtaampi väri on kyseessä. Vasemmalla näkyvät värit näyttävät sen, miten värit muuttuvat H:n ja kirkkauden B:n arvojen muuttuessa, mutta S:n arvojen pysyessä samoina. Pystypalkki taas näyttää, miten H:n värit vaihtelevat S:n ja B:n pysyessä kiinteinä.





Syynä tähän valon taivalliseen käyttäytymiseen on fysikaalinen ilmiö nimeltään sironta. Tarkemmin ottaen Rayleight sironta erotuksena monista muista sironnoista. Sironta on fysikaalinen prosessi, jossa valo on vuorovaikutuksessa materian kanssa. Seurauksena valon suunta yleensä muuttuu. Monet sirontailmiöt ovat voimakkaasti aallonpituusriippuvaisia. Siksi suurin osa näkemistämme väreistä on seurausta sironnasta.

Koska ilman perusmolekyylit happi ja typpi ovat kooltaan paljon valon aallonpituuksia pienempiä, niissä tapahtuva siroamisen tyyppi on Rayleight sironta. Se on voimakkaasti suunta- ja aallonpituusriippuvainen.



Siroavan valon intensiteettiä kuvaa lauseke. Tämän tarinan kannalta keskeiset suureet ovat valon suunnanmuutoksen kulma q, valon aallonpituus l ja sironnan etäisyys havaitsijasta R.  Näistä etäisyyden riippuvuus on normaali pistemäisen valonlähteen tilanteessa oleva, eli kääntäen etäisyyden neliöön. Kulmariippuvuus taas menee siten, että suoraan eteen- tai taaksepäin siroaa kaksi kertaa niin paljon kuin kohtisuoraan sivulle. Koska aallonpituusriippuvuus on kääntäen aallonpituuden neljänteen potenssiin, niin violettia valoa, jonka aallonpituus on 350 nm, siroaa 16 kertaa niin paljon kuin punaista valoa, jonka aallonpituus spektrin toisessa päässä on 700 nm.

Tämän lausekkeen avulla pilvettömän taivaan vaihtuva sinisyys ja auringonlaskun ja -nousun punaisuus ovat ymmärrettävissä fysikaalisina ilmiöinä. Tietenkin siinä tarvitaan matemaattisen lausekkeen lukutaitoa, mikä suoraan sanoen tuppaa jäämään kouluopetuksessa vähemmälle huomiolle. Taito ymmärtää valmiita matemaattisia lausekkeita kun on suurimmalle osalle ihmisiä paljon keskeisempi osaamisen alue kuin niiden muodostaminen, mihin taas kouluopetus pääosin tähtää.


Kun aurinko on lähellä horisonttia, niin tummimmillaan taivas on silloin zeniitissä. Siinä suunnassa on vähiten sirottavaa ilmaa ja siroamisen intensiteetti on minimissään 90 asteen kulmalla. Tämän kuvan otin omalta takapihaltani auringon juuri laskiessa. Taivaanlaen tummuus muuhun verrattuna on selkeästi näkyvissä. Ilmiö on sitä selkeämpi, mitä vähemmän taivaalla on usvaa, pölyä ja muitä häiritseviä pienhiukkasia.

Silmään tuleva valo on eri väristä ja eri kirkkauksista, riippuen siitä, missä kulmassa katsoja ja aurinko ovat sirottavaan molekyyliin nähden ja kuinka pitkän matkan valo tekee ilmassa ennen silmään osumistaan. 

Näsijärvellä kuvaa ottaessani auringon korkeuskulma oli noin 20 astetta. Kulman suhteen sironnan minimi osuisi zeniitistä 20 astetta auringon vastaiselle puolelle, toisin sanoen 70 asteen korkeuskulmassa. Tilanne kuitenkin mutkistuu, koska sirottavan ilman määrä kasvaa sitä suuremmaksi, mitä alemmaksi vähiten sirottava kohta taivaalla siirtyy. Näiden kahden vastakkaiseen suuntaan vaikuttavan tekijän johdosta taivaan sinen syvenemistä korkeuden myötä ei olekaan niin helppo havaita auringon ollessa korkeammalla. Vaakasuorassa suunnassa sinisen värin kirkkauden ja kylläisyyden muutos on selkeämmin havaittavissa, vaikka muutokset  vähänkin korkeammalla taivaalla ovat aika vähäiset. Nyt vain yksi tekijä muuttuu auringon vastaisella puolella, siroamiskulma.

Aivan horisontin yläpuolella taivaanranta vaalenee huomattavasti. Tähän on syynä kaksi ilmiötä. Horisontin suunnassa ilmaa on paljon enemmän kuin zeniitin suunnassa. Sirottavia molekyylejä on monenkertainen määrä, mikä saa taivaanrannan näkymään kirkkaammalta, vaikka valon intensiteetti pieneneekin kääntäen etäisyyden neliöön. Lisäksi mitä pidemmän matkan tämä jo kerran sironnut valo kulkee ilman lävitse, sitä suurempi mahdollisuus sillä on sirota uudestaan. Tämä taas on suurin juuri lyhyillä aallonpituuksilla, siis sinertävällä valolla. Koska ilmakehä aina kääntää lyhyitä aallonpituuksia sivuun, niin auringon vastaisella puolella valon sinisyys vähenee ihan samasta syystä kuin auringonpuoleisella puolella punaisuus lisääntyy.


Toinen syy on se, että ilman tiivistynyt kosteus sekä pöly ja muut ilmamolekyylejä selvästi suuremmat hiukkaset ovat keskittyneet ilmakehän alimpiin kerroksiin. Näistä hiukkasista tapahtuva sirontaa kutsutaan Mien sironnaksi ja se poikkeaa Rayleigh-sironnasta myös siinä, että se ei ole juuri lainkaan aallonpituusriippuvaista. Valo siroaa siinä saman värisenä kuin se oli ennen sirontaa. 

Auringonlasku Näsijärvellä. Värinmuutos on paljon voimakkaampi auringon puolella. Lähellä horisonttia valo on pääasiassa sitä josta lyhyet aallonpituudet ovat sironneet syrjään. Mitä ylemmäksi mennään, sitä enemmän värissä on sinistä. Aivan taivaanrannassa näkyy kosteuden ja ilman epäpuhtauksien vaikutus. Valon intensiteetti laskee, kun osa valosta suodattuu pois alailmakehän epäpuhtauksiin. 

Jonkin aikaa auringonlaskun jälkeen vastakkaisella taivaalla näkyy mielenkiintoinen ilmiö, Maan varjo. Se on se osa ilmakehää, joka jää Maan varjoon auringon ollessa horisontin alapuolella. Sinisen värinsä se saa sinisen taivaan sironneesta valosta. Sen yläpuolella oleva punainen vyöhyke taas on saanut niin paljon punaista valoa, että edes valikoiva sironta ei muuta sitä sinineksi.

Väri häiritsee helposti kirkkauksien vertailua. Silloin kuvasta voi tehdä harmaasävyisen. Kuvan pisteistä näkee selvästi, miten taivas on kirkkain Maan varjon ja ylemmän ilman välisessä suunnassa.

Aamulla reissuun lähtiessämme ilma oli vielä niin kylmää veden lämpötilaan verrattuna, että saarten välissä näkyi kangastuksia. Päivällä ilman lämpötila nousi aika nopeasti ja kangastuksetkin häipyivät sen sileän tien. Kangastus ei ole heijastus vedestä, vaan ilman taittumisesta johtuva takana olevan taivaan kuvajainen.

Musta saari vähän keskeltä vasemmalle on ymmärtääkseni Harvassalo. Se on noi nviiden kilometrin päässä. Varsinkin sen oikealla puolelta löytyy vettä ennen seuraavaa rantaa toiset viisi kilometriä. Oiva paikka bongata kangastus sopivalla ilmalla.

Pokkarikamerasta on tässä otettu irti kaikki mahdollinen. Optisen zoomin lisäksi on käytetty kameran digitaalista zoomia, mikä näkyy kyllä lopputuloksessa. Toisaalta ilmiö näkyy selkeästi, mikä olikin tarkoitus. Eivät kalliit laitteet saa olla itsetarkoitus.

ps.
Muistinkin juuri, että kesäisellä purjehdusreissulla Näsijärvellä ystäväni Pekan kanssa tuli napattua kuva täysikuusta ja Maan varjosta. Kuun pitää nousta juuri sopivaan aikaan, jossa sen saa samaan kuvaan varjon kanssa. Keskikesällä täydenkuunaikaan ajat ovat tälle otolliset.


Point and shoot

$
0
0
Kamera asetusten puolesta valmiina kuvauskeikalle. Kun oikeat ammattilaiset käyttävät asentoa P=professional, niin meikäläinen wannabe turvautuu idiooteille tarkoitettuun iA-kuvaustilaan.

Viimeisimmällä Munterin reissulla oli meidän huru-ukkojen lisäksi pari nuoremman sukupolven mukavaa edustajaa. Toinen heistä oli innostunut valokuvaamisesta ja ymmärtääkseni jopa haaveili siitä tulevana ammattina. Niinpä hän kyseli neuvoja ja opastuksia valokuvauksen saloista, toki enempi oikeilta valokuvaajilta kuin meikäläiseltä wannabeeltä. Kuten aloittelevilla kuvaajilla, niin pääosa kysymyksistä käsitteli erilaisia teknisiä seikkoja. Mikä on hyvä objektiivi siihen ja siihen tarkoitukseen ja miten tämä ja tämä kannattaisi valottaa.

Näinhän pitääkin aloittaa oli kyse sitten harrastuksesta tai jopa ammatista, ei siitä moitteen sanaa. Tyvestä latvaan eikä kysyvä tieltä eksy, ei ainakaan niin helposti kuin sivuilleen vilkuilematta, pelkkää omaa tietään jääräpäisesti puskeva. Mieleen jäi kuitenkin repliikki "Ammattikuvaajat käyttävät varmaan pelkästään käsisäätöjä?", jota en sitten malttanut olla kommentoimatta.

"Minulla on kamerassa aina asetuksena iA, mikä tarkoittaa valmistajan mukaan tarkoittaa intelligenttiä automatiikkaa, mutta minulle sopii hyvin myös tulkinta automatiikasta idiootille - siis minulle."

Minusta on täysin toisarvoista, ajaako automaatti- vai manuaalivaihteisella autolla. Pääasia, että tietää, miten peli käyttäytyy eri tilanteissa. Silloin ei tule lähdettyä liikkeelle vääränlaisella autolla. Sama pätee kameroihin. Jos ja kun tiedän, miten iA-tila toimii kamerassani, niin voin aivan hyvin räpsiä sillä vaikka kaikki kuvani. Oli kyse sitten kuvaamisesta maksettuna toimeksiantona tai ihan vain omaksi iloksi, kuten tässä tapauksessa minun kohdallani.

Ihan syyhyttä saunaan en ollut kuitenkaan menossa. Halusin kuvan, jossa näkyy Munter, kippari ja käy ilmi, että ollaan Näsijärvellä. Viimeksi mainittu ehto rajasi kuvakulman siten, että sen täytyi olla kohti Tamperetta. Sikäli se sopi hyvin, että vastavaloon saisin Munterin purjeet ja Matin profiilin ihan eri tavalla jylhinä kuin myötä tai sivuvaloon.

Vaikka kamera tekee iA-tilassa monia päätöksiä kuvaajan puolesta nopeammin kuin kuvaaja ehtii itse kissaa sanoa, niin ei sekään osaa kaikkea ajatella. Otin muutaman koekuvan vastavaloon ollessani vielä laivan kannella. Näytti siltä, että tumma vesi ja vastavalo tasapainottavat toisensa sillä tavalla ettei valotusta tarvitse korjata. Joten ei kun jollaan ja peräprutkulla pörräämään Munteria ympäri.

Otin kaiken kaikkiaan noin vanhanajan filmirullallisen kuvia. Menetelmä oli point and shoot ja toivo parasta. Pari ruuduista oli suunnilleen sellaisia, jollaista olin lähtenyt hakemaan.


Kun halusin sekä etu- että taka-alan teräväksi, niin laajakulmainen objektiivi pienikennoisessa kamerassa suurella aukkoarvolla (pienellä aukolla) on oivallinen yhdistelmä siihen. 

Kuvan teknisiä tietoja. Suurimman aukon arvo on todellisuudessa f/1.2. Kun kenno tässä pikkukamerassani on pieni, niin pienimmän aukon arvo on f/8.0. Tässä suuri syväterävyys oli keskeistä kuvakerronnan näkövinkkelistä. Käytetty arvo f/5.6 tekee kuvasta syväterävän noin metristä äärettömään.  Käytännössä ei tarvitse siis tarkentaa lainkaan. Just point and shoot. Tällä suljinajalla ja aukkoarvolla on vaikeaa saada liike-epäterävyyttä ja syväepäterävyyttä aikaisekseen. Toisn ei niihin tässä pyrittykään.

Jäin miettimään myös sitä, miten nämä kuvat mahtaisivat aueta taustoja täysin tuntemattomille. Tampere paikkana voisi olla vielä tajuttavissa, mutta mikään kuvassa ei viittaa esimerkiksi siihen, että peräprutkun kahvassa on purjepaatin kippari.  Pikemminkin ulkopuolinen voisi ajatella, että moottoriveneellä ajava pyrkii pakoon lähestyvää purjealusta tai ehkä on juuri ohittanut tuulen voimalla kulkevan aluksen pelkkää ilkeyttään aivan vierestä kaasutellen. Taustat tunteva katsoo kuvaa aina eri silmällä kuin puhtaalta pöydältä katsomiskokemuksen aloittava. 


Tarkoitukseni ei ollut mitenkään elvistellä kuvaustaidoillani, varsinkaan kun sellaiseen ei ole mitään syytä. Ei ainakaan näiden kuvien osalta. Lähinnä yritin kertoa esimerkin valossa, että valokuvaus on välineurheilua vain siinä mielessä, että työväline täytyy hallita. Kuva syntyy korvien välissä ja vasta sitten kamerassa, harvemmin toisinpäin. Niitä kutsutaan onnenkantamoisiksi. Niitäkin tuppaa tulemaan sitä enemmän, mitä enemmän on valmistautunut kuvaukseen. Lyhyessä ja pitkässä juoksussa.

Niin on, jos siltä näyttää

$
0
0

 Otsikon lausahdus laitetaan yleensä presidentti Kekkosen nimiin. Kekkosesta ja tervehtivästä kädestä tämä tarina oikeastaan alkaakin. Kekkonen ja Helsingin Sanomien päätoimittaja Eljas Erkko eivät tunnetusti olleet parhaissa mahdollisissa väleissä, joskin tunnetilat elivät tilanteen mukaan. Välien ollessa tulehtuneessa vaiheessa Erkolta lähti toimitukseen viesti, että Kekkosesta ei sitten julkaista kuvia ja jos julkaistaankin, niin Kekkosta saa näkyä niissä mahdollisimman vähän tai hän on kuvassa muuten epäedukseen. Minäkin olen nähnyt kuvan, jossa Kekkonen on vastassa jotain delegaatiota. Kuva oli rajattu lehteen siten, että Kekkosesta näkyi vain korkea-arvoista vierasta kättelevä käsi.

Nykyisellä Hesarilla tuntuu olevan vähän samaa suhtautumista Niinistöön. Ainakin mikäli asiaa voi päätellä tästä Markus Jokelan kuvasta Niinistön vierailusta Turkissa. Kuvassa kun Niinistö tuijottaa presidentti Erdoganin tervehtivää kättä kuin halpaamakkaraa. Pitäisikö olla hanskat kädessä, ennen kuin tuohon uskaltaa tarttua? 

Ihan niin vastenmielistä käden vatkaaminen Turkin pressan kanssa ei Suomen pressalle kuitenkaan ollut. MTV:n sivuilta videolta kuvakaapattu sarja osoittaa tämän ohikiitävän hetken todellisen kulun.

Presidentti Erdogan ojentaa kätensä kättelyä varten. Tässä vaiheessa eteenpäin katsova presidentti Niinistö ei ole vielä havainnut kättä. Ajan kulun näkee kuvan alareunasta sekuntien tarkkuudella.

Niinistö huomaa Erdoganin käden. Ollaan vielä saman sekunnin sisällä.

Niinistön katse kohdistuu Erdoganin käteen. Samalla hän mutristaa suutaan hänelle tyypilliseen tapaan. Jokelan kuva on suunnilleen tästä hetkestä. 

Niinistö kääntää katseensa kohti Erdoganin kasvoja ja hänen kätensä lähtee kohti Erdoganin kättä.

Kädet kohtaavat. Kallonkutistajat voivat pohtia, mitä kertoo se, että Niinistö katsoo Erdogania silmiin, mutta Erdogan kätteleviä käsiä. Etenkin kun Erdoganin käsi on paikoillaan ja Niinistö tyrkkää omansa siihen.

Valtiomiesten kättelyn tämän,

tai tämän vaiheen olemme tottuneet näkemään, jos medialla ei ole mitään syytä viestiä toisin.

Ylen toimittaja Tom Kankkonen twiittasi vähän toisen henkisen kuvan tilanteesta.

Niinistön tapa väännellä kasvojaan tekee hänet helpoksi kohteeksi ottaa hänestä vähemmän mairittelevia kuvia. Toinen asia on se, että mitä syytä on niitä julkaista. Paitsi jos halutaan esitellä Niinistö ei niin myönteisessä valossa. Tämä naama mutrulla oleva kuva kun ei ole suinkaan ensimmäinen Markus Jokelan Niinistöstä Hesarissa julkaistu kuva. Eräs aiemmista palkittiin jopa lehtikuvaajien kisoissa, joista olen kirjoittanut kerran ja toisenkin. Enkä aina hirveän myötäsukaisesti.




En tiedä, millaiset ovat Niinistön ja Hesarin välit, kuten en tiedä sitä Niinistön ja valokuvaaja Jokelankaan suhteen. Pitkän saksan lukijana mieleen vain on jäänyt sanonta "Einmal ist keinmal", mutta kaksi kertaa on jo tapa.  

Keskeinen kysymys tässä on se, että miksi juuri tämä kuva valittiin. Pyrittiinkö sillä johonkin muuhun kuin olemaan dokumentti siitä, että Niinistö ja Erdogan kättelivät ja vaimot olivat vieressä? Eikö tilanteesta ollut muita ruutuja? Kun tunnetusti yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, niin onko tässä valehtelu tarkoituksellista vai vahingonlaukaus? Vai vilahtaako siinä sittenkin juuri se ratkaisevan hetken totuus, joka muuten koitetaan pitää salassa?

Mitä, jos maapallo ei pyörisi?

$
0
0

Hesarin lasten tiedekysymyksissä.

Mitä tapahtuu, jos maapallo lakkaa pyörimästä?

Joosua Orell, 5

Maa tai mikään muukaan planeetta ei voi olla kokonaan pyörimättä akselinsa ympäri. Jos Maa ei pyörisi lainkaan, merenpinnan laskua ja nousua aiheuttavat vuorovesivoimat vääntäisivät sen pyörimään hitaasti.

Mikäli maapallo pystyisi olemaan pyörimättä, vuorokausi ja vuosi olisivat sama asia. Olisi puolen vuoden mittainen päivä eli kesä ja sen jälkeen puolen vuoden mittainen yö eli talvi.

Lämpötilaerot näiden vuodenaikojen välillä olisivat hurjat. Päiväpuolella maapalloa olisi kuuma kuin saunassa. Se varmaankin kuivuisi aavikoksi. Talvipuolella lumi kerääntyisi pikku hiljaa kilometrien paksuiseksi jäätiköksi.

Rengasmaisella alueella päivän ja yön rajan lähellä voisi olla elämälle sopiva lämpötila, mutta siellä olisi jatkuva myrsky. Maan puoliskojen suuri lämpötilaero nimittäin pitäisi yllä hurjaa tuulta.

Kerran vuodessa pyörähtäviä planeettoja voi olla olemassa, mutta meidän aurinkokunnassamme niitä ei ole. Onneksi maapallon pyöriminen ei voi hidastua näin radikaalisti miljardeihin vuosiin.

Tiera Laitinen
tutkija
Ilmatieteen laitos

Hesarin fysiikkaa käsittelevien lasten tiedekysymysten vastaukset tiedesivuilla saavat minut yleensä hieman murheellisiksi ja vähän ärtyneiksikin. Kerta toisensa jälkeen hukataan ainutlaatuinen tilaisuus kertoa jännittävistä fysikaalisista ilmiöistä suurelle yleisölle. Kysymyksissä kun ei ole mitään vikaa, vastaukset vain on turhan usein huitaistu vasemmalla kädellä. Ymmärrän tämän siinä mielessä, että näistä kirjoituksista ei makseta mitään, palkkiona on "näkyvyyttä".

Virkatyönä tehtynä se on vielä ihan hyväksyttävää, kuten myös vaikka meikäläisen eläkkeellä olevan kansansivistäjän kohdalla. Tosin kun minua viimeksi (luultavasti myös viimeisen kerran) pyydettiin kommentoimaan, niin nostin vähän kulmakarvoja lupaukselle "näkyvyydestä". Annoin kuitenkin kommentin, sitä ei julkaistu.

Mutta päivän epistolaan. Tutkija Tiera Laitisen vastauksessa ei sinänsä ole minusta mitään merkittävää sisällöllistä vikaa, vähän hienosäätöä korkeintaan. Pyörimättömiä taivaankappaleita ei tiettävästi ole. Mikään fysiikan laki ei estä niiden olemassaoloa, niiden syntytapa vain on sellainen, että syntyvälle taivaankappaleelle jää tietty pyörimismäärä ikään kuin perintönä sen synnyttäneiden kappaleiden ja hiukkasten liikemääristä. Siksi kokonaan pyörimättömän planeetan ominaisuuksien spekulointi ei täytä oikein edes Einsteinin kuuluisien "Gedanken Experimentien" kriteereitä. Ne eivät johda mihinkään todelliseen mahdollisuuteen.

Lukittu pyöriminen, jollainen on mm. Kuun kierto Maan ympäri, on paljon mielenkiintoisempi tapaus. Hesarin jutussa vain täydellinen pyörimättömyys ja lukittu pyörimättömyys on sekaisin kuin entisen miehen puurot ja vellit. Lukija ei saa oikein selvää, puhutaanko jossain kappaleessa pyörimättömästä planeetasta vai lukitussa pyörimisessä olevasta planeetasta.

Jos planeetta ei pyöri lainkaan, niin siellä on kaikki vuorokauden ajat kiertäen koko ajan jossain. Pysyvää jääpeitettä ei voi tulla vain toiselle puolelle planeettaa, koska keskustähden eli auringon koordinaatistossa planeetta näyttä pyörähtävän kerran vuodessa akselinsa ympäri. Siis kaikki puolet saavat lämpöä ja valoa puoli vuotta kerrallaan.

Jos ilman ja veden määrä olisivat samat kuin meidän maapallollamme, niin seurauksena olisi tosiaan hurjat sateet ja niistä johtuvat tulvat sekä myrskyisät tuulet. Ei mitenkään suotuisa paikka ainakaan meidän tuntemamme elämän tyyssijaksi, ja kuten tuli sanottua, tällaista paikkaa tuskin on missään maailmankaikkeudessa.

Sen sijaan keskustähteen nähden lukitussa pyörimisessä olevia planeettoja on varmaan vaikka huru mycket. Maapallonkin pyöriminen hidastuu koko ajan. Vauhdin voi päätellä siitä, että sadassa vuodessa vuorokausi on pidentynyt 17 millisekuntia. Tästä johtuen ajanlaskussa on karkaussekunteja sopivin välein, jotta tähtitieteellisen vuorokauden pituus pysyisi synkronissa kelloajan kanssa.

Jos oletetaan maapallon pyörimisen hidastuvan vähän kuin urheilukilpailuista tutun tasaisen vauhdin taulukossa (mitä se kyllä tee, mutta saadaan vähän suurusluokkaperspektiiviä), niin tätä menoa maapallo oli lukitussa pyörimisessä Auringon ympäri noin 5 miljardin vuoden päästä. Tästä ei siis kannata vielä suuremmin huolestua.

Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että tapahtumien kulku olisikin niin huima, että se tapahtuisi muutamien vuosien kuluessa, niin siitä seuraisi aika dramaattisia globaaleja juttuja ihmiskunnankin näkövinkkelistä asiaa katsottaessa.

Auringon kiertolaisena Maa ei ole yksi taivaankappale, vaan Maa ja Kuu muodostavat piiriä pyörivät parin kuin suomalaisessa tanhussa. Maa ja Kuu lukittuisivat yhdessä. Koska Kuu kiertää Maata, niin niiden yhteinen painopiste ei pysy koko ajan yhtä kaukana Auringosta. Siitä syystä Maa ei näyttäisikään koko ajan samaa puolta itsestään Auringolle kuten Kuu Maalle, vaan pyörisi hitaasti Kuun kierron vääntämänä. Joten, kun ollaan tässä ajatuskokeessa ainakin aurinkokunnan herroja, niin potkaistaan Kuu hemmettiin häiritsemästä spekulointia ja rasittamasta liikaa Hercule Poirot'n mainostamia harmaita aivosoluja.

Oletetaan siis, että Maa olisi jämähtänyt tiukasti lukittuun pyörimiseen Auringon ympärillä olevalla kiertoradallaan. Auringon puolella olisi ikuinen päivä ja toisella loputon yö. Mitä siitä seuraisi?

Muuttujia on paljon ja niiden väliset takaisinkytkennät monimutkaisia. Jonkinlaisia perusfysiikkaan perustuvia pohdintoja voidaan kuitenkin esittää.

Maapallon keskilämpötila on tällä hetkellä on 14 celsiusastetta eli 287 kelvinia. Tämän lämpöinen maapallo säteilee lämpöä avaruuteen samalla teholla millä Aurinko sitä lämmittää. Jos Auringon säteilyä tulisi vain yhdelle puolelle maapalloa, niin säteilyn määrä tälle puolelle olisi tuplat nykyisestä ja toiselle puolelle ei jäisi sitten mitään. Vastaavasti maapallo itse säteilisi pääasiassa vain Auringon puoleiselta puoliskoltaan.

Koska lämpösäteilyä lähettävän alan pinta-ala puolittuu, niin säteilevän pinnan lämpötilan täytyy kohota. Säteilyn intensiteetti on verrannollista absoluuttisen lämpötilan neljänteen potenssiin. Laskemalla tästä saataisiin aurinkoisen puolen keskilämpötilaksi noin 70 celsiusastetta. Parahultainen löylyn lämpötila, ihan kuten ilmatieteilijä jutussaan toteaa. Näin siis pyörimisen ollessa lukittu.

Hyvän vertailukohdan saa Kuusta, joka poikkeaa Maasta siinä, että sillä ei ole lämpötiloja tasoittavaa ilmakehää ja se pyörähtää akselinsa ympäri paljon hitaammin kuin Maa. Kerran 29,5 vuorokaudessa Aurinkoon nähden. Näin ollen Kuun pinta ehtii kuumeta kunnolla Aurinkoon päin ollessaan ja vastaavasti toinen puoli jäähtyy. Lämpötila Kuun pinnalla vaihtelee noin +120 ja -200 celsiusasteen välillä. Miten Kuussa voi olla niin paljon kuumempaa kuin Maassa, vaikka molemmat ovat keskimäärin yhtä kaukana Auringosta?

Keskeinen syy siihen on siinä, että Kuun albedo eli heijastuskyky on vain noin 14 %, kun se Maalla on 37 %. Maa siis heijastaa melkein kolminkertaisesti siihen osuvasta Auringon säteilystä Kuuhun verrattuna. Maan suuri albedoprosentti johtuu lähinnä pilvien ja veden suuresta heijastuskyvystä. Lukitusti pyörivän maapallon auringon puoleinen puolisko olisi kuitenkin täysin kuivaa ja pilvetöntä autiomaata, jolloin tämän kivisen  hiekka-autiomaan albedo olisi suunnilleen sama kuin Kuun ja vastaavasti se lämpenisi selkeästi kuumemmaksi kuin mainittu 70 astetta. Jos autiotuneen puolen albedo olisi sama kuin Kuun, niin keskilämpötila nousisi noin 160 asteeseen. On myös syytä huomata, että kyseessä on keskilämpötila. Kohdassa, jossa Aurinko on pysyvästi zeniitissä, lämpötila olisi tietysti vielä paljon korkeampi.

Hurja lämpötilaero auringon paahtaman puolen ja ikuisen varjon puolen välillä saisi kylmät tuulet puhaltamaan maan pintaan myöten varjon puolelta valon puolelle ja yläilmoissa päinvastoin. Tosin se puhuri voisi jäädä lyhytaikaiseksi, sillä varjon puolen hyytävä kylmyys voisi saada sekä hapen että typen nesteytymään. Se olisi ilmakehän loppu.

Nämä pohdinnat ovat yksinkertaisista malleista lähteviä ajatuskokeita. Voi olla hyvinkin oleellisia seikkoja, joita en ole osannut ottaa huomioon. Siitä olen kuitenkin ihan varma, että lukitusti Auringon ympäri pyörivä Maa ei olisi mikään ihannepaikka nykyisille elämänmuodoille. Korkeintaan syvällä maan sisällä nykyäänkin eläville bakteereille.

Mitä FB-serkumpi, sen FB-herkumpi

$
0
0


Vähän Facebook-matematiikkaa. Facebookissa ihmisillä on keskimäärin 350 FB-kaveria. Omien tilastojeni perusteella voisi arvioida, että näistä on keskimäärin noin 50 on yhteisiä. Yhteisten määrä vähenee nopeasti, mitä pidemmälle kaverien kavereihin mennään. Kaverien kavereissa ei ole enää juuri lainkaan yhteisiä. Testasin muutaman kohdalla. Pidetään kaverin kriteerinä sitä, että kumpikin tuntee toisen toisensa, mikä lienee useimmissa tapauksissa totta.

FB-piiri laajenee kaverin kavereihin ja siitä laajemmaksi geometrisessa sarjassa. Katsotaan miten käy.

300*350 = 105 000 (kaverien kaverit, Lahden kaupungin väkiluku)
350*105000 = 36 750 000 (kaverien kaverien kaverit, noin 15 kertaisesti Suomen FB-käyttäjien lukumäärä)
350*36 750 000 = 12 862 500 000 (kaverien kaverien kaverien kaverit, noin 8 kertaisesti maailman kaikkien FB-käyttäjien lukumäärä)

Tämä tarkoittaa sitä, että on erittäin todennäköistä, että kuka tahansa suomalainen FB-käyttäjä on enintään kolmen ja koko maailman käyttäjistä neljän kaverin päässä sinusta. Sen perille johtavan kaveriketjun löytäminen on sitten ihan eri juttu. Jos haluaa etsiä sitä, niin ei kannata lähteä itsestään liikkeelle, vaan siitä toisesta päästä. Esimerkiksi minulla ja Sauli Niinistöllä ei näyttäisi olevan yhteistä kaveria (saa korjata), mutta kaverin kavereita useitakin. Jos se käännetään sukulaissuhteiksi (sisarukset, serkut, pikkuserkut), niin olisin Saulin FB-pikkuserkku.

Kirjoitusvirheestä huolimatta kyseessä on presidentti Niinistön henkilökohtainen FB-sivusto. Vaikka hän hyväksyy kaikki FB-kavereikseen, niin joukossa on tämän jutun kannalta  riittävästi Niinistön ihan henkilökohtaisia tuttujakin. Keskeinen pointtihan tässä on se, että tällaiset geometriset sarjat kasvavat hurjaa vauhtia yli kaikkien rajojen.

Fb-käyttäjien kavereiden lukumäärät ikäryhmittäin ja keskimäärin.
Suomalaisten Fb-käyttäjien lukumäärän kehitys. Tähdellä merkityt ovat joko arvioita tai ennusteita.
Koko maailman Fb-käyttäjien lukumäärän kehitys.

Ketku mikä ketku

$
0
0


Sain pojaltani Veikolta tänään mieluisan myöhästyneen isänpäivän lahjan, Panu Rajalan enemmän kuin puoliksi fiktiivisen romaanin Intoilija. Se kertoo minämuotoon kirjoitettuna monen alan taitajasta I. K. Inhasta.

Minun suhteeni tämä tarinan päähenkilöihin on enemmän kuin ohut. Se alkaa vähintäänkin sivuraiteella olevalla muistikuvalla. Vuosi oli varmaan 1974, jolloin Suomen Kommunistinen Puolue juhli toimintansa laillistamisen 30-vuotismuistoa. Silloisessa Helsingin maalaiskunnassa, eli nykyisessä Vantaassa järjestettiin kommunistien omistamassa tanssipaikassa Pavilla tämän tapahtuman kunniaksi konsertteja, joissa muistini mukaan esiintyi mm. Agit Prop. Olin joka tapauksessa paikan päällä kuuntelemassa jotain konserttia.

Vieressäni tai vastapääpä, en enää muista niin tarkasti, istui kuvankaunis nainen tiukoissa pitkissä farmareissa. Sen verran olin perillä naistenlehtien jutuista, että tunnistin hänet. New Yorkista palannut valokuvamalli Elina Ylivakeri. Muistan vaihtaneeni jonkun sanan hänen kanssaan, mutta päällimmäiseksi jäi tunne: ei kannata edes yrittää iskeä meikäläisen kyvyillä.

Seuraavana vuonna hän menikin naimisiin Panu Rajalan kanssa. Panu 70-luvun naiseniskukyvyssään olisikin ollut meikäläiselle turhan ylivoimainen vastus.

Elinaa en sen koommin nähnyt, Panuun sen sijaan törmäsin muutamaankin otteeseen 80-luvulla Oriveden Suvessa. Panu ei pitänyt parhaita avujaan mitenkään vakan alla. Vanhat katkerat muistot mielessä ajattelin, että ketku mikä ketku.

Elinan ja Panun tarina päättyi traagisesti, mutta Panun tarina jatkuu sekä reaalimaailmassa että enempi vähempi fiktiivisissä kirjoissa.

Uusimmassa Rajalan kirjassa Intoilija olleet muusta tekstistä erottumattomat sitaatit ovat nostattaneet kirjallisen myrskyn vesilasissa. Niiden suhteen Panu teki kaksi virhettä. Näistä ensimmäinen eli sitaattien sotkeminen muun minämuotoisen kerronnan joukkoon oli niistä selvästi pienempi. Varsinkaan kun Rajalalla ei mitä ilmeisemmin ollut mitään tarkoitusta esittää sitä tekstiä omanaan. Varsinainen moka oli asian vähättely ja siitä huomauttaneiden mollaaminen. Koko juttu kun olisi kuitattu sillä, että Panu olisi myöntänyt olleensa ajattelematon ja asia korjattaisiin seuraavaan painokseen. 

Asiaa ei mitenkään parantanut se, että kustannusyhtiökin päätyi tilanteessa siilipuolustukseen. Eihän tässä kukaan ole väittänyt, että kyseessä olisi ihan oikea plagiaatti. Sitaatit nyt vain on tapana merkitä siten, että tyhmempikin lukija tajuaa niiden olevan sitaatteja eikä kirjailijan omassa päässä syntynyttä tekstiä.

Mieleen tulee eittämättä Marimekon parin vuoden takaiset kuviot. Siinäkin asiaa vain pahensi kaikki se selittely, jolla valokuvasta läpipiirtämisen kerrottiin ensin olleen ihan omaa työtä ja sitten pakon edessä sanottiin alkuperäisen valokuvan olleen vain "inspiraation lähteenä". Panu on kirjoissaan kertonut sen verran yksityiskohtaisesti "inspiraation lähteensä", että ei sentään tässä sortunut siihen. Muuhun venkoiluun senkin edestä. Ketku mikä ketku.

ps. Kirja on muutoin mitä oivallisin. Suosittelen, vaikka en ole vielä edes puolessa välissä. Ei sitaattien merkisemättömyyden puute haittaa mitenkään lukukokemusta. (Korjataan lause. Sitaattien merkitsemättömyys ei haittaa ...) 




Panu plagioi isältä pojalle

$
0
0



Kollaasi kirjan kannesta

Palaan vielä tähän tapaukseen Panu Rajala ja Intoilija, vaikka käsittelinkin sitä jo edellisessä bloggauksessani.

Ensin lyhyesti kerraten, mitä on tapahtunut. Panu Rajalan kirjassa Intoilija on pitkiä pätkiä suoria tai vähän stilisoituja lainauksia I. K. Inhan omista teksteistä, lähinnä kai matkakertomuksia. Näitä ei ole muiden sitaattien tavoin erotettu millään tavoin muusta Rajalan minämuotoon kirjoittamasta Inhan kynästä lähteneestä tekstistä.  Kirjan lopussa on pitkähkö lista lähteitä, mutta mistään ei käy mitenkään ilmi, että Inha puhuu Panun päässä syntynyttä tekstiä vain osassa kirjaa - osa on aitoa Inhaa itseään.

Tarkastellaan tässä alussa asian juridista puolta. Kyseessä on sitaatti, joka muuttuu plagiaatiksi, jos sitaatin alkuperä häivytetään ja annetaan ymmärtää, että kyseessä on siteeraajan päässä syntynyt tuotos. Tekijän kuoltua ja 70 vuoden suoja-ajan mentyä plagiointi ei loukkaa tekijän perikunnan tai muun tekijänoikeuksien omistajan taloudellisia oikeuksia, mutta tekijän luovuttamatonta isyysoikeutta se loukkaa. Mitään muuta sanktioita tästä ei kuitenkaan minun ymmärtääkseni ole kuin suuri häpeä.

Täällä on hyvä plagiointia käsittelevä sivusto.  Muutamia sieltä lainattuja erilaisia plagiarismin esiintymismuotoja.

Liian täydellinen parafraasi
Kirjoittaja toistaa alkuperäisen lähteen sisältöä, mutta jättää laittamatta lainausmerkkien sisään sellaista tekstiä, joka on kopioitu joko kokonaan tai lähes kokonaan sanasta sanaan. Vaikka kirjoittaja nimeää idean alkuperäksi lähteen, kirjoittaja esittää valheellisesti omikseen alkuperäisen kirjoittajan esittämän tiedon esitystavan ja tulkinnan.

Anteliaat lainaukset
Kirjoittaja käyttää läpi tekstinsä asianmukaisesti lähdemerkintöjä ja käyttää myös asianmukaisesti lainausmerkkejä suorissa lainauksissa. Mikä siis vikana? Teksti ei ole tekijän (alkuperäinen) tuotos.

Täydellinen rikos
Sellaista ei ole! Kirjoittaja ilmoittaa lähteet ja käyttää asianmukaisesti lainausmerkkejä, mutta vain paikoittain, osassa tekstiä lähdemerkinnät puuttuvat. Tällä tavoin kirjoittaja yrittää antaa lukijalle vaikutelman, että lähdemerkinnättömät kohdat ovat hänen omaa tuotostaan.

Minun mielestäni ei ole kahta sanaa siitä, etteikö Panu Rajala olisi plagioinut tekstinsä sekaan pitkiä kappaleita I. K. Inhan tekstiä. Ovatko ne niin pitkiä, että ne asettavat jo Panun ehdokkuuden kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi kyseenalaiseksi? Oliko esiraadilla ylipäänsä käsitystä siitä, että kirjassa on niin paljon suoraan Inhan teoksista otettua tekstiä?

En sano varastettua, vaan "väärin siteerattua". Siteeratahan kun saa, kunhan vain se tapahtuu lakiin epämääräisesti kirjatun "hyvän tavan mukaisesti".  Tekijänoikeuden käsikirjan mukaan "hyvä tapa" tarkoittaa sitä, että "siteerattaessa teosta tai sen osaa on lähde mainittava joko välittömästi siteeratun kohdan yhteydessä tai muussa sopivassa paikassa. Siteeraus on myös selkeästi erotettava siteeraajan omasta tekstistä esimerkiksi lainausmerkeillä".

Rajalan mielestä, hänen omin sanoin, hyvä tapa tarkoittanee tässä yhteydessä sitä, että "Halusin nimenomaan romaanin minä-kertojan ja Inhan omien tekstien sulautuvan niin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, etteivät saumat erotu.  Näkyy vaativa ahkeraa mittailua ällästikulla ennen kuin toimittajallekaan selviää mistä mikin teksti on peräisin. Tavoite siis saavutettu". Toisaalta Panu kuitenkin toteaa, että " Ei kai kukaan lukija kuvittele, että olen itse keksinyt ja sepittänyt Inhan matkat Lapissa, Vienassa tai Kreikassa!"

Moraalinen oikeus käyttää Inhan tekstiä ja vielä ilman merkintöjä niiden lainausluonteesta on Panun mielestä ilman muuta sallittua, koska "Toimin näin, koska siinä, minä itse - Inha on kertojana ja ajattelin, että hän on ylittämätön kertoja, enkä halunnut luoda tekstiä uusiksi." Tai "Olisihan noloa ja todella outoa, jos olisin merkinnyt romaaniin, missä kohtaa sitaatti Inhalta vaihtuu omaan kerrontaani."

Todella noloa ja outoa sanoisi tähän varmaan toinen Hämeenkyrön kuuluisuus, Katti Matikainen. Minusta nimenomaan Panun menettely on sekä noloa että outoa. Aloittelevan kynäilijän tapauksessa sen jotenkin ymmärtäisi, mutta ei alan professorin ja muutenkin kaikin puolin ansioituneen kirjallisuusihmisen kyseessä ollen.

Nähtävästi minun tajuntani on muutenkin niin matalalla tasolla tai sitten vain en osaa lukea rivien välistä, ettenkö olisi pitänyt itsestään selvänä vain kursiivilla tai muuten leipätekstistä erotettujen osien olevan sitaatteja. Ellen olisi saanut kirjaa lahjaksi (vieläpä omistuskirjoituksella), niin olisin saattanut vaatia rahoja takaisin puutteellisen tuoteselosteen perusteella. Plagioidun tekstin suuren määrän perusteella kun ei voi vedota edes siihen normaaliin tuoteselostetekstiin: "Saattaa sisältää pieniä määriä I. K. Inhan omaa tekstiä".

Odottelen suurella mielenkiinnolla muidenkin kirjallisten kuin omaa lehmää ojasta poistyöntävien tahojen kannanottoa tapaukseen. Vai siunataanko tässä käytäntö, että oman kerronnan sekaan saa surutta lainata "ylittämättömien kertojien" tekstejä ilman hankalia lainausmerkkejä tai muita tylsiä typograafisia kommervenkkejä.

Kun beatlemania saapui Orivedelle

$
0
0
Beatles-saappaiden mainos Helsingin Sanomissa syksyltä 1964. Hinta nykyrahassa vastaa noin 95 euroa, siis suunnilleen millä summalla vastaavanlaiset jalkineet saisi tämän päivän kenkäkaupasta.

Beatlemanialla tarkoitetaan sitä ennen kokemattoman kiihkeää ihailua, joka kohdistui the Beatles-yhtyeeseen 1960-luvun puolessa välissä. Englannissa beatlemania alkoi joskus alkuvuodesta 1963 ja levisi ukkosmyrskyn tavoin ympäri maailmaa. Vaikka yhtye ei koskaan käynyt Suomessa, niin beatlemanian salamanvälähdysten jälkeiset jyrähdykset kuultiin hyvin Suomessakin. Suunnilleen sillä viiveellä, jonka äänen nopeuden hitaus valoon verrattuna aiheuttaa. Ajallista perspektiiviä tapahtumien kulkuun saa, kun todetaan tangolla olleen Suomessa 1960-luvun alussa vankan tuntuinen valta-asema myös nuorison suosimana tanssimusiikkina. Ainakin suurten kaupunkien ulkopuolella.

Oriveden kuntamuoto oli siihen aikaan pitäjä. Vaikka Tampereelle ei edes Kangasalan kautta vanhaa tietä ajettaessa ollut matkaa kuin reilut 50 kilometriä, niin Mansessa käytiin Orivedeltä aika harvoin, ilman selkeää asiaa ei juuri koskaan. Kun lisäksi varsinaista nuorisomusiikkia kuuli radiosta korkeintaan pari tuntia viikossa, niin siihen nähden Beatles-musiikin läpimurto tapahtui hämmästyttävän lyhyellä viiveellä myös uinuvassa Oriveden kirkonkylässä jo talvella 1963-64. Aluksi tietysti kouluikäisten keskuudessa, jota itse olin aitiopaikalla seuraamassa, mutta hyvin pian Beatles-kappaleita kuultiin myös eri orkesterien ohjelmistossa Suojan tansseissa. Näitä kuuntelin lähinnä tambuurin puolelta, jossa OrPon juniorit toimivat narikkavahteina.

Ryhmäkuva kotihipoista Kultavuoressa jouluna 1963. Ensimmäisiä kokemuksiani sekä tanssin että Beatles-musiikin parissa. Takarivissä keskellä virnuilee tummatukkainen kenkätehtailijan poika Pertti, jolla oli sattuneesta syystä luokan ainoat Beatles-saappaat. Niitä hän ei pitänyt mitenkään vakan eikä etenkään pulpetin alla, vaan muistini mukaan saappaat jalassa olevat jalat nostettiin välillä jopa pulpetille. Mistä ei tietenkään seurannut mitään mukavaa, jos opettajat sattuivat näkemään.

Minun varhaisin muistikuvani Beatlesista on joulukuulta 1963. Luokkatoverini Kaarina Hiekkavuo järjesti meidän luokalle kotihipat opettajavanhempiensa kotona Kultavuoressa. Vanhemmat olivat hippojen kestäessä "häveliäästi" talon toisessa päädyssä, mitä nyt Kaarinan äiti tuli jossain vaiheessa tuomaan meille teetä ja voileipiä. Samalla saattoi tarkistaa, millainen meno oppikoulun neljäsluokkalaisilla on päällä.  Ei kovin riehakas, keskiolutkin tuli ruokakauppoihin vasta viiden vuoden päästä. Limudisko oli itsestään selvyys, vaikka sanaa ei silloin vielä tunnettukaan.

Ilta sujui rupattelun ja enempi vähempi kainon tanssin merkeissä. Ainakin minä olin niin ujo, että en olisi päässyt tanssilattialle lainkaan, elleivät tytöt olisi vieneet väkisin. Sen ajan koulunuorison muotitansseja olivat Twist ja Shake. Twist oli jo vähän menossa pois muodista ja Shake oli vasta tuloillaan, siis uusinta uutta. Molemmat olivat siinä mielessä jotain erilaista vanhoihin tansseihin verrattuina, että niitä tanssittiin erillään parista, joskus jopa ilman paria.

Twist-musiikin kuningas oli Chubby Checker. Hänen mukaansa Twistin tanssiminen sujuu kuin kuivaisi selkäänsä pyyhkeellä ja samalla tumppaisi savuketta maahan molemmilla jaloillaan hieroen
Shaken tanssimisohje noilta ajoilta taas kuuluu seuraavasti: "Aseta toinen jalka tukevasti toisen eteen. Ojenna käsivartesi sivuille ja keinu puolelta toiselle samalla kun nyökytät päätäsi. Ravista ylävartaloasi lantion kohdalta ja ota silloin tällöin sivuttaisaskel vuoroin molempiin suuntiin."

Nämä kaksi jäivät muistiini siksi, että ajauduin musiikkiin sopivaa tanssia koskevaan debattiin Twistin ja Shaken välillä. Hipoissa meillä oli levysoitin ja vaikka jokainen levyjä omistava oli tuonut kotoaan niitä soitettavaksi, niin ei etenkään varsinaisen nuorisomusiikin repertuaari ollut kovin lavea. Monet levyt soitettiin useaan kertaan.

Yksi suosituimmista oli Beatlesin Twist and Shout. Levytys oli noussut yllättäen Suomen äänilevylistojen ykköseksi. Kärjestä saivat väistyä Taisto Tammen Tango merellä ja Kauko Käyhkön Rakastan sinua elämä. Joku tytöistä, en enää muista kuka, haki minut tanssimaan John Lennonin laulaman kappaleen alkaessa ties monennenko kerran. Kun koitin hytkyä kömpelösti tavalla, jonka hyvällä taholla olisi voinut jopa tunnistaa tanssimiseksi, niin sain moitteita. "Timo, ei tämä ole Shake, tämä on Twist!"

Olin eri mieltä, koska laulussa selvästi käskettiin sheikkaamaan. Se olikin suunnilleen ainoaa, mitä ymmärsin laulun sanoista.

Eniten Beatlesiin ja erityisesti rumpali Ringo Starriin meidän luokaltamme hurahti naapurini Marja. Monen luokan pojan harmiksi. Muun muassa minun, joka olin hyvin ihastunut Marjaan. En vain saanut sitä koskaan kerrotuksi. Muistan hyvin, miten nämä katkerat tunteet peitettiin typerällä ivalla, kun Marja piti äidinkielen tunnilla innostuneen esitelmän Ringosta. Muistelimme kesällä 2015 keskikoulun päättymisen 50-vuotisluokkakokouksessa näitä aikoja. Marja kertoi hymyssä suin, että kotona suhtauduttiin vielä aika maltillisesti hänen huoneensa tapetointiin Ringon kuvilla, mutta kun hän alkoi käyttää itsestään nimeä Marja Starr, niin silloin äiti antoi ymmärtää ihailun menneen vähän turhan pitkälle.

Jokaisella kolikolla tuppaa olemaan ainakin kaksi puolta. Beatlesin ihailun myötä Marja kertoi innostuneensa opiskelemaan englantia itsekseen jo keskikouluaikanaan. Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä Oriveden Yhteiskoulussa luettiin vielä vuonna 1961 pelkkää saksaa pitkänä kielenä, kun se meillä toisella luokalla alkoi. Niinpä Marja lähti riittävästi englantia hallitsevana muutaman vuoden päästä vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin, mikä oli siihen aikaan ainakin Orivedellä ainutlaatuista.

Luokkatoverini Pauli sen sijaan perusti muutamien muiden koulun oppilaiden kanssa rautalankayhtyeen nimeltään the Beavers. Nimen esikuvaa ei ole vaikea arvata eikä kenelläkään lienee ollut edellä kerrotusta saksankielen dominoimasta heikosta englannin kielen taidosta johtuen aavistustakaan sanan slangimerkityksestä.  Yhtye esiintyi mm. koulun konventeissa, kuten teinikunnan hippoja siihen aikaan kutsuttiin. Sikäli kun muistan, niin yhtyeen repertuaari oli etenkin alkuaikoina varsin suppea, mutta pari Beatles-kappaletta siihen sisältyi. Samat kappaleet soitettiin useaan kertaan illassa ja suosio, varsinkin tyttöjen keskuudessa oli kova. Mikä meidän soittotaidottomien joukoissa pantiin merkille lievällä kateudella.

Syistä ja seurauksista on turha mennä tekemään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta myöhemmin Pauli perusti vieläkin Tampereella vaikuttavan musiikkiliikkeen.

Yksi beatlemanian ilmentymä oli Beatles-henkiset asusteet, erityisesti ns. Beatles-saappaat. Niitä kun sattumoisin valmisti Oriveden kenkätehdas Cavallo-tuotemerkillä. Sellaiset kun olisi saanut, niin tyttöjen ihailulla ei luultavasti olisi ollut mitään loppua.

En tietenkään saanut. Sen sijaan ennakkoperin isoisäni vanhat ja todella tyylikkäät punaruskeat kengät, joiden kärki oli lievästi suippeneva. Parempi nekin kuin ei mitään. Niissä kengissä vain oli nahkapohjat, jotka syksyn loskaisella koulutiellä kuluivat puhki muutamassa viikossa.

Aivan koulun vieressä oli suutari Kalle Koiviston kotitalo, jonka alakerrassa oli hänen verstaansa. Ei kun Kallelle kenkiin uusia pohjia teettämään. Kallella on eräänlainen kaksihintajärjestelmä. Jos kengät jätettiin korjattavaksi ja tultiin hakemaan niiden ollessa valmiit, niin hinta oli eri kuin heti odottaessa korjatuilla kengillä.  Kallen pikasuutarin taksat olivat yllättävää kyllä halvemmat. Tosin hintaan sisältyi se, että asiakkaan piti katsoa seinillä olevat runsaat Kallen poikien Akin ja Tarmon (sittemmin Mämmilän ja monen muun sarjakuvan tekijän) piirustukset ja kuunnella Kallen työn lomassa kertomat kuviin liittyvät tarinat.

Kun minun kenkäni olivat saaneet uudet kumiset pohjat, niin Kallen juttu oli vielä pahasti kesken. Kalle katseli kenkiä ja totesi, että laitetaanpa näihin kaksoispohjat, niin kestävät koko koulun loppuun.(Eivät kestäneet, tosin pohjista se ei ollut kiinni).

Oheisessa viiden luokan luokkakuvassa istun luokanvalvojamme Anna-Liisa Koskelan vieressä kädet hurskaasti ristissä. Minulla on tarinassa mainitut kengät jalassa. Tämä kuva on otettu varmaan ennen tuplapohjien hankkimista, koska korotusta kenkiin tuli ainakin sentti suutarissa käynnin jälkeen. Eikä ne muutenkaan olleet niin tyylikkäät spittarit kuin vieressäni istuvalla kouluaikojen parhaalla ystävälläni Matilla, hänen sukistaan nyt puhumattakaan.

Myös Orivedellä vaikuttanut Mantereen kenkätehdas ainakin yritti valmistaa Beatles-saappaita. Hyvä lapsuudenystäväni Eero kertoi myöhemmin, että hän sai testattavaksi Mantereen kenkätehtaan Beatles-saappaat, koska oli Mantereen kenkätehtaan omistajan pojan Pertin hyvä kaveri. Saappaat kuulemma herättivät suurta huomiota uusien luokkatovereiden keskuudessa Oulussa, jonne Eero oli muuttanut kesällä 1964. Niistä olisi myymällä saanut hyvän hinnan, mutta Eero itse asiasta kuultuna kertoi, että eivät olleet kaupan.

Liekö Beatles-saappailla ollut osuutta asiaan, mutta Eero totesi flaksin Oulun tyttöjen kanssa olleen hyvän koko kouluajan. Jopa niin hyvän, että tuli mentyä naimisiinkin vielä lukiossa ollessaan.

ps. Juuri kun olin saanut jutun tehtyä, tuli ikkunani taakse märkä Kurre, joka näytti vähän sekä Twistin että Shaken mallia, molempia yhtä aikaa.










Toivo Kärki ja minä

$
0
0
Käyttämättömäksi jäänyt henkilökuva Toivo Kärjestä pari vuotta ennen Kärjen kuolemaa hänen toimistossaan. Mielestäni sain tähän kuvaan jotain sellaista olennaista, jota olin aistivinani hänessä sen tunnin aikana, jolloin häntä kuvailin. Ainakin tupakan, jota Kärki sauhutteli koko sen määrän, minkä lääkäri oli hänelle luvannut ja ehkä vielä hieman enemmänkin. Kun toinen haastattelija oli vähintään yhtä kova tupakkamies, niin toimistohuone oli välillä aika sakean savun peitossa.

Toivo Kärjen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Hesarissa oli hyvä juttu Kärjestä ja Yle näyttää lauantaina Kärjen haastattelun vuodelta 1980. Se tuli jo eilen ensimmäisen kerran. Kannattaa katsoa, jos suomalaisen kevyen musiikin historia yhtään kiinnostaa.

Minulla on onni ja kunnia tavata Kärki pari-kolme vuotta ennen maestron kuolemaa, muistaakseni vuonna 1989. Tarina meni suunnilleen näin.

Tein Apu-lehteen tarinan muotoon tehtyjä lehden omia mainoksia tunnetuista henkilöistä. Idean isä ja primusmotor oli pitkäaikainen ystäväni, nyt jo edesmennyt muusikko Markku Suominen. Työnjakomme oli sellainen, että kun Markku tunsi hirveän määrän julkisuuden henkilöitä, niin hän hoiti kontaktit ja minä kuvasin ja purin nauhalta tekstiksi haastattelut. Ainoa ongelma tässä oli se, että Markku suulaana persoonana ei osannut aina antaa oikein suunvuoroa haastateltaville. Onneksi mainoksiin tulevat tekstit olivat niin lyhyitä, että jotain haastateltavan sanomaakin nauhoilta irtosi.

Ennen Kärkeä olimme tehneet jutut  ainakin Kalle Päätalosta, Tarja Ylitalosta ja Anu Pentikistä. Joku muukin saattoi olla, mutta ihan kaikkia en enää muista. Itsekin pohjoisesta (no Kajaanista nyt ainakin) kotoisin olevana Markulla oli hyvä kontaktipinta saman suunnan ihmisiin.

Nyt olimme tulossa etelään. Kärki oli ensimmäisenä listalla. Ainakin Kirkan kanssa oli jo sovittu jutusta.

Kärjen tapasimme Pitäjänmäellä hänen toimistossaan. Kello oli selvästi normaalin työajan ylitse, eikä paikalla ollut muita kuin Kärki omassa huoneessaan. Koputimme oveen.

- Sisään vain, kuului oven takaa.
- Tjah! Ja mitähän herroilla on mielessä? Jos se on jokin mainos, niin sen saatte heti unohtaa.

Tämä vaatii nyt hieman taustoitusta. Ensinnäkin Kärjen kommenttien tavaramerkki oli lauseen alussa oleva terävästi lausuttu "Tjah!". Se ei ollut mikään lyhyt löysä "Jah" tai pitkä "Tjaah!", kuten Hesarin jutussa on kirjoitettu. TV:n dokumentissa on tämä "Tjah!" parikin kertaa kuultavissa autenttisena.

Toiseksi Markku oli aikoinaan Kärjen löytö. Kärki oli hommannut vasta 17-vuotiaalle Markulle 1960-luvun lopussa levytettäväksi kappaleen "Hän" (hän rikkoi pölynimurin), josta tulikin melkoinen menestys. Kärki oli myös havainnut heti Markun suunnattoman musikaalisen lahjakkuuden, johon kuului mm. absoluuttinen sävelkorva. Mikä muodostui myöhemmin lähinnä kiroukseksi Markulle. Hän ei kärsinyt kuunnella lainkaan pieleen soitettua tai laulettua musiikkia.

Haastattelusta oli siis sovittu aikaisemmin, mutta sen varsinainen tarkoitus oli jäänyt vielä Markulta kertomatta. Vanhana kettuna Kärki oli kuitenkin osannut lukea rivien välistä tai puheiden takaa, mikä mielessä herrat olivat paikalle tulleet.

Markku oli myös takinkäännön maailmanmestari tällaisissa tilanteissa.

- Ei missään tapauksessa. Teemme artikkelisarjaa suomalaisen musiikin keskeisistä vaikuttajista Suomen Kuvalehteen ja te olette ensimmäinen haastateltava.

En voinut kuin ihailla takinkäännön nopeutta ja uuden puolen täydellistä yhtenevyyden puutetta todellisuuden kanssa. Joka tapauksessa selitys tyydytti Kärkeä, eri asia uskoiko hän siihen.

- Tjah! No, sehän sopii. Mitenkä edetään?

Etenimme siten, että Markku jututti Kärkeä ja minä kuvailin. Olimme Kärjen luona noin tunnin, valitettavasti vain olen onnistunut hävittämään Sonyn Walkmanille tehdyn haastattelunauhan. Jutustelu oli varsin eläväistä. Kärki kertoili omaa tarinaansa. Aika suuri osa ajasta kului Kärjen ja Markun yhteisten muistojen kertaamiseen.

Olimme jo tekemässä lähtöä, kun Eino Grön ponkaisi paikalle. Hän oli juuri tullut Argentiinasta ja oli tohkeissaan kuin vissypullo uudesta argentiinalaista tangoa sisältävästä ja paikan päällä levytetystä materiaalistaan. Kärjen olisi ehdottomasti kuultava se.  Mekin saimme jäädä kuuntelemaan.

- No, mitäs pidit?, kysyi Grön, kun pari näytettä oli kuunneltu.

- Tjah! Vaikka sinä kuinka venytät ja vanutat noita loppuja, niin ei se siitä taiteeksi muutu.

Grönin ilme ei ollut erityisen auvoinen Kärjen lausuman jälkeen. Toki alkoi maestron suusta tulla sitten myötämielisempääkin kommenttia, mikä sai Gröninkin ilmeen taas sulamaan. Poistuimme takavasemmalle, meitä ei enää tarvittu.

Ei ollut siis Kärjen haastattelusta meille taloudellista iloa. Eipä olisi ollut muutenkaan, sillä Apu-lehti lopetti tämän mainossarjan alun perin sovittua aikaisemmin. Kautta rantain sain kuulla, että keskeinen syy oli ihan reilu kateus. Saimme jokaisesta mainoksesta paljon paremman palkkion kuin Avun toimittajat saivat samanlaisista, mutta paljon pidemmistä jutuista. 

Kaksi  suurta suomalaista tangon taitajaa kuuntelemassa ilmeet vakavina Grönin tulkintaa argentiinalaisesta tangosta. Huoneen savuisuuden voi astia ikkunasta tulevasta valokeilasta.

Siihen aikaan kun isoisä filmille kuvasi

$
0
0
Joskus ottamani kuva Kyproksella pidetyn valokuvakurssin aikana. Vasemmassa laidassa jalustan takana kykkivä hemmo on muuten Sakari. Molemmat edellisten virkkeiden tiedot ovat tämän tarinan kannalta merkityksettömiä.


Kun itse maisemaa sellaisenaan en saa tähän esitykseen millään mukaan, niin tämä kuva maisemasta saa edustaa tässä maisemaa itseään. 

Maiseman kuvaan  on merkitty kolme mittauspistettä, joiden arvojen merkitystä ketjun eri vaiheissa maisemasta lopulliseksi kuvaksi tulen tässä selvittelemään. Piste 1 on maisemassa taivaan valoisin osa, piste 2 kallion varjossa oleva kohta ja piste 3 edessä olevan kukan vaalein kohta. 



Mitattessa pistemittarilla maiseman tummimmasta (2) ja vaaleimmasta (3)  kohdista valotusarvot, tulos voisi olla jotenkin tämän näköinen. Maiseman vaaleimman ja tummimman kohdan välinen valon intensiteettien suhde on kuva-alan kontrasti. Valokuvauksessa se ilmaistaan EV-lukujen tai myös aukkoaskelten lukumäärän välisenä erotuksena.
Pentax
Pistevalotusmittarin toimintaperiaate. Mittauskulma pistemittarissa on tyypillisesti 1 aste.

Valotusmittarin lukema mitattuna maiseman vaaleimmasta kohdasta 3, eli kukan terälehdestä voisi olla tällainen (kuvatessa en suinkaan mitannut sitä)

Vastaavasti valotusmittarin lukema mitattuna maiseman vaaleimmasta kohdasta 3, eli kukan terälehdestä voisi olla tällainen.

Valotuksen EV-arvojen erotus on 7, jonka voi laskea myös alhaalla olevien aukkoarvojen muutoksen määrästä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuva-alan kontrasti kuvan oleellisten osien välillä on 7 aukkoarvoa tai EV-arvojen erotus on juuri tämä 7. 

Maisemasta otetun mustavalkosen kuvan negatiivi. Kun mustavalkoisen negatiivifilmin dynamiikka,  eli kuinka laajan kuva-alan kontrastin filmi pystyy toistamaan on selvästi yli kymmenen, niin tässä kuva-alan kontrasti mahtuu hyvin filmin dynamiikan sisään. Filmille jää aika reilusti valotusvaraa, eli kuvaaja voi päättää reilun kolmen aukko-arvon rajoissa, miten tummaksi hän valottaa negatiivin ilman että tumman tai vaalean pään rajat tulevat vastaan.

Vedostettaessa negatiivi muuttuu itse kuva-alaksi. Negatiivin kontrasti on nyt negatiivin tummimmman ja vaaleimman osan valon läpäisyjen intensiteettien suhteen käänteisarvon 10-kantainen logaritmi. Ei ehkä aukea heti matematiikkaa taitamattomille. 

Filmin maksimikontrastin määrittäminen filmin karakteristesta käyrästä. Se on D Max:n ja Basen välinen D-arvojen erotus, tässä jopa noin 3. Kun D-arvojen erotus 1,0 vastaa  EV-arvojen erotusta 3,3, niin  tämän filmin mustuman suurin kontrasti vastaisi 10 EV-arvon erotusta. Käytännössä tavanomaisen filmiruudun kontrasti on tätä pienempi

Oletetaan nyt kuitenkin, että densitometrillä mitaten olisi tämän kuvan negatiivin tummimman kohdan tiheydeksi eli D-arvoksi olisi saatu 3,0 ja vaaleimman 0,5, jolloin negatiivin kontrasti olisi näiden erotus 2,5. EV-arvoina siis 8,25. Kohteesta kuvatun negatiivin kontrasti saattaa siis olla suurempi kuin itse kohteen kontrasti.

Nyt kun negatiivista vedostetaan paperikuva, niin paperin dynamiikka on joustavaa. Filmin kontrastista riippuen voidaan käyttää loivaa tai jyrkkää paperia, jolloin koko filmin konrasti saadaan mahdutettua paperin dynamiikan sisälle. 

 Valokuvapaperin maksimikontrasti on yleensä aina selvästi pienempi, kuin negatiivin. Esimerkiksi tässä voisi kuvitella, että kohdan 3 D-arvo olisi 0,5 ja kohdan 2 D-arvo olisi 2,0, jolloin D-arvojen erotus, siis kuvan kokonaiskontrasti olisi 1,5 eli 5 EV-arvoa. Silmällä katsottuna se näyttäisi kuitenkin sävykkäältä kuvalta, koska silmä mukautuu kontrastin vaihteluihin. Se on sitten ihan eri tarinansa.








Originaalikuvan, siitä tehdyn harmaasävyversion ja tämän negatiivin histogrammit. Positiivi- ja negativikuvan histogrammit ovat peilikuvat, koska negatiivi syntyy Photoshopissa yksinkertaisesti vähennyslaskun avulla. Vanhanaikainen kemiallinen prosessi ei ole ihan näin suoraviivainen.

Painettu kuva muodostuu rasteripisteistä. Kuvassa näiden pisteiden peittoprosentit. Näillä arvoilla saataisiin hyvälle paperille painettuna sävykäs kuva, joka ei olisi mistään oleellisesta kohtaa puhkipalanut eikä umpimusta. Kiven varjokohdat ovat tosin siinä ja siinä, näkyykö siellä enää mitään sävyjä. Ne ovat kuitenkin niin pienet elementit koko kuvassa, että sillä ei ole hirveästi väliä. 

Painomusteella ei saa niin syvää mustumaa kuin hopean mustumiseen perustuvalla paperilla, mutta uusimpien mustesuihkutulostimien mustuma hakkaa kuulemma vanhan hopeapohjaisen tekniikan. En ole näiden asiantuntija, joten niistä ei sen enempää. Saa kommentoida ja esittää korjausehdotuksia yleisesti ja erityisesti.

Kuvaruutukuvan RGB-arvot. Monitorin kontrastit ovat tyypillisesti 1000:1, mikä tarkoittaa siis 10  aukkoarvon kontrastia. Kuvaruutukuva on siis ainakin periaatteessa selvästi kontrastikkaampi kuin printti. Osoituksena silmän mukautuvuudesta sama kuva sävykkäänä printtinä ja kuvaruudulta katsottuna näyttää suunnilleen yhtä sävykkäänä. Näköaisti on tässä suhteessa aika armollinen.


Liite matematiikasta kiinnostuneille

EV-arvo määritellään alla olevalla lausekkeella, missä N on aukkoarvo (f-luku) ja t on valotusaika. Näin määritellen EV-arvo kasvaa aina yhdellä, kun objektiivin läpi kulkevan valon määrä kaksinkertaistuu.





Densiteetti D määritellään alla olevalla lausekkeella, missä I(0) on tulevan valon intesiteetti ja I(t) on läpimenneen (filmi) tai heijastuneen (printti) valon intensiteetti. Logaritmi on nyt 10-kantainen.



Matemattisia lausekkeita pidetään usein absoluuttisen rationaalisena tapana kuvata ilmiöitä, jotka ylipäänsä ovat esitettävissä matemaattisesti. Tosiasiassa ne ovat ihmisen kehittämiä usein eri historian vaiheissa, jolloin ne saattavat kantaa tätä historian tuomaa painolastia mukanaan. Kun EV-arvot määritellään 2-kantaisen logaritmin avulla ja densiteetit 10-kantaisen logaritmin avulla, niin joudutaan tekemään vielä yksi laskutoimitus, jos ne halutaan yhdistää. Helpommalla olisi päästy, jos molemmissa olisi saman kantainen logaritmi.

Sama pätee muuten aukkoarvoonkin. Nythän aukkoarvo N eli f-luku määritellään





missä f = polttoväli ja D = aukon halkaisija. Jos määriteltäisiin siten, että D = aukon pinta-ala, saataisin aina sama määrä valotusta, jos valotusajan ja aukkoarvon tulo t x N on vakio. Ev-arvo pitäisi tietysti silloin määritellä siten, että N:n arvosta putoaa potenssi pois.

Paitsi lausekkeiden huono yhteensopivuus näissä häiritsee se, että samoja symboleita, kun D ja f käytetään eri tarkoituksissa. Jos minulla olisi valokuvauksen matematiikan diktaattorin valtuudet, niin loisin kokonaan uudet lausekkeet keskeisille käsitteille.


Putkirikko

$
0
0

Kymmenen metriä pitkä ja miehen korkuinen juoksuhauta Saarantien alapihalla. Kaivurimieheltä meni neljä tuntia tämän kaivamiseen, putken korjaamiseen ja kaivannon täyttämiseen. Minulle tähän kaivantoon syyllinen aiheutti kolme kertaa viiden vuoden aikana paskamaista vaivaa - kirjaimellisesti.


Ote Vantaan Energia Sähköverkot Oy:lle laittamastani kirjeestä.

Vantaan Energia Sähköverkot Oy

Syksyllä 2008 osoitteessa Saarantie 8 olevan omakotitalotonttini kulmalle uusittiin Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n toimesta sähkö- ja puhelinjohtopylväs. En tiedä, hoitiko pylvään uusimisen Vantaan Energia Säköverkot Oy:n henkilökuntaa vai tekikö sen joku aliurakointiyhtiö. En ollut silloin itse paikalla. Tarkkaa päivämäärää en muista, mutta joskus loppusyksystä se muistini mukaan oli.

Jonkin aikaa tämän jälkeen viemärini meni tukkoon. Lassila&Tikanojan auto kävi avaamassa sen. Meni vuosi tai pari ja viemäri meni uudestaan tukkoon. Samat toimenpiteet. Sen jälkeen viemäri olikin toiminnassa monta vuotta kunnes noin viikko sitten se oli taas tukossa. Päätin, että nyt saa riittää. Viemäri kuvattiin, jolloin kävi ilmi, että se oli mennyt rikki lähellä tietä. Se olisi pakko kaivaa auki ja uusia viemäriputki joltain matkalta.

Oletin ilman muuta kiven rikkoneen putken maan routimisen tai jonkin muun seikan takia. Yllätys olikin melkoinen, kun viemäri kaivettiin auki. Reikä oli juuri uusitun sähköpylvään kohdalla ja se oli selvästi mennyt rikki jonkin terän painalluksesta. Rikkinäinen halkeama oli noin puolen metrin mittainen. Senkin olisi vielä voinut ymmärtää kiven painamaksi, mutta kun halkeaman päällä oli suojana hieman sen pituutta lyhyempi punainen kaapeleille tarkoitettu Pipeline suojaputki, niin tapahtumien kulku alkoi kirkastua.

Sähkötolppaa maahan kaivettaessa kaivurin kauha oli rikkonut viemäriputkeni. Vahinko oli havaittu, mutta sitä ei oltu vaivauduttu korjaamaan asianmukaisesti, saatikka ilmoittamaan minulle asiasta. Asiallinen korjaus siinä vaiheessa olisi maksanut materiaalin osalta ehkä noin 40 euroa ja vienyt aikaa tuskin puolta tuntia enempää. Sen sijaan tapahtuma salattiin ja yritettiin paikata täysin kelvottomalla tavalla.  Ajateltiin ehkä, että kun "omaiset eivät ole paikalla, niin arkunkansi voidaan laittaa kiinni ja peittää koko juttu ikuisesti kahdella metrillä multaa". Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan teko paljastui. Nyt siitä on koitunut paitsi minulle mittavasti harmia ja ajanhukkaa myös useamman tuhannen euron kustannukset.

Jotta ei jäisi turhaa epäselvyyttä siitä, miten ja milloin halkeama on syntynyt ja ennen kaikkea miten sen peitoksi laitettu punainen  suojus on joutunut rikkinäisen kohdan päälle kahden metrin syvyyteen, niin voin vakuuttaa, että se tapahtunut ainakaan viemärin asentamisen aikoihin. Olin nimittäin itse paikalla silloin ja olisin varmaan huomannut tapahtuman. Kun se ei ole sinne itsestäänkään tullut, niin reiän paikan ja tukkeumien alkamisten ajankohdan huomioon ottaen muita reaalisia vaihtoehtoja kuin kuvailemani ei jää jäljelle. Tähän päätelmään tulivat myös paikalla olleet, suojaputken ensimmäisenä havainneet kaivurin kuljettaja ja apuna ollut naapurini, joka on sattumoisin myös Vantaan kaupungin viemäröintitöissä työskentelevä rakennusmestari. He ovat luvanneet antaa asiasta lausunnon tarpeen niin vaatiessa.

Timo Suvanto



Kun tämä paljastui viemärin kaivantoa auki kaivettaessa, niin kaivuri totesi minulle, että nyt taisi löytyä jos nyt ei aarre niin ainakin laskulle maksaja. Jos vain saat sen kiinni. Sainhan minä, joskin tuskin varsinaista vahingon tekijää. Teosta kun on aikaa aika tasan seitsemän vuotta. 

Kuvasta näkee selvästi, miten ylempänä oleva harmaa viemäriputki on isketty rikki ja sitten vähitellen täyttynyt reiästä sisään valuneesta sorasta.

Kävimme asiasta muutaman asiallisessa hengessä sujuneen puhelinkeskustelun ja sähköpostia vaihdettiin puolin ja toisin. Lähettämäni kohtuullisen, vain selkeät kustannukset kattavan laskun jälkeen tuli vastaus pari päivän päästä. 

Pahoittelemme tapahtunutta ja pidämme vaatimianne vahingonkorvauksia perusteltuina. Olette näin ollen oikeutettu saamaan vahingonkorvauksen syntyneistä välittömistä vahingoista.

Pahoittelemme tapahtuneesta Teille aiheutunutta vahinkoa ja haittaa.

Vantaan Energia Sähköverkot Oy
Käyttö ja kunnossapito

Näin vastuullinen yhtiö hoitaa aiheuttamansa vahingon. Case closed.
Viewing all 174 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>