Miksi päivien piteneminen kiihtyy?
Helsingin Sanomissa oli ennen joulua pieni juttu päivien pitenemisestä. Mukavaa, että Hesarin tiedetoimitus jaksaa palvella meitä tähtitieteestä kiinnostuneita lukijoita. Lueskellessani joulunpyhien...
View ArticleKuvan henkilöt eivät liity tapaukseen
Katselin toisella silmällä historiakanavalta H2 tulevaa ohjelmaa Cities of the Underworld ja siitä Australiasta kertovaa jaksoa Alcatraz Down Under. Toinenkin silmä meinasi pudota päästä, kun oheinen...
View ArticleKuvajournalismi 2015-kilpailu
Kuva: Markus JokelaVuoden lehtikuvaa ja -kuvaajaa etsittiin taas vuoden tauon jälkeen. Kisan nimi tosin on muuttunut, mutta paljon muuta sitten ei olekaan. Palkitutkin näyttävät olevan pitkälti kisaan...
View ArticleVuoden 1956 lehtikuvaehdokas
Oriveden valokuvakursseilta 80-luvulta jäi yksi Matti J Kalevan kommentti erityisesti mieleen. Ehkä siksi, että sen kuuli aika usein. Se kuului suunnillen näin: "Välillä valokuvauksen suojelusenkeli...
View ArticleKöyhän miehen densitometriaa
Isäni ottama kuva ensimmäisestä bokseristamme Jaanasta sulhaskandidaatin kera. 50-luvulla ei ollut tapana leikata koiria, joten meilläkin riitti sulhasia riesaksi asti juoksuaikana. Härskeimpiä...
View ArticleHaittaako, jos jää vähän ali?
Isäni vuonna 1960 ottama valokuva siskostani ja serkusani katselmassa Turun linnan ikkunasta ulos. Kuvassa valokuvaamalla skannaamani negatiivi. Kuten histogrammista hyvin näkee, negatiivin sävyala...
View ArticleETTR - ETTL
Koitan tässä vääntää rautalangasta käsitteitä ETTR (exposure to the right) ja ETTL (exposure to the left). Sitä varten kuvasin vanhassa ns. Kodakin apinakirjassa ollutta harmaasävykorttia. Sävyja on...
View ArticleKansanhiihtoa sävykkäästi
Kuvassa ollaan lähdössä kansanhiihtoon joskus 50-luvun puolen välin jälkeen Oriveden opiston pihalta. Lunta on paljon, kuten siihen aikaan tuppasi olemaan. Sitä ei suinkaan kuljeteltu minnekään, vaan...
View ArticleKöyhän miehen densitometriaa, osa II
Minulla sattui olemaan kalibraatiodia, jossa on myös 7 aukkovälin harmaakiila 1/3 aukon välein. Kuvasin sen niin, että vaalein kohta (1) on juuri ja juuri vähän tummempi kuin umpivalkoinen....
View ArticleÄlä allekirjoita sitä, minkä sisältöä et ymmärrä, osa II
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Monet pienemmät lehdet ovat alkaneet tehdä kirjallisia sopimuksia aineistoa lehtiin tekevien freelancereiden kanssa. Sinänsähän kirjallisesta sopimisesta ei ole...
View ArticleSopimus tekijänoikeuden luovutuksesta
Vastaan minulle heitettyyn haasteeseen, jossa minua kehotettiin tekemään oma sopimusluonnos tekstiäni tai kuviani julkaisevan toimeksiantajan kanssa. Tämä sopimus on räätälöity minun tarpeitani varten,...
View ArticleVanhojen valokuvien tekijänoikeudesta
Olen tekemässä valokuvateosta nuoruuteni Orivedestä ja vähän sen ympäriltäkin. Koska suurin osa kuvista on muiden kuin minun itseni ottamia, niin olen joutunut ottamaan kantaa myös niihin liittyviin...
View ArticleKielipuoli aitosuomi
Pohjoismaiden neuvoston jäseniä luurit nolosti korvillaMonessa mukana ollut, sekä päättäjänä että harmaana eminenssinä Lasse Lehtinen kirjoitta Ilta-Sanomissa otsikolla Kielipuoli aitosuomi. Olen...
View ArticleGuggenheim vs. pakkoruotsi
Suomessa on kaksi asiaa, joita kumpaakin kannatetaan ja vastustetaan suunnilleen yhtä kiihkeästi. Laadullisesti. Määrällisestikin kannattajien ja vastustajien osuudet ovat suunnilleen samat, 25% ja...
View ArticlePraktisk svenska i praktiken
Koulut alkavat uuden peruskoulun opetussuunnitelman vallitessa. Ruotsin kielen opetus aikaistuu, sillä se alkaa jo peruskoulun kuudennella luokalla. Kaikki eivät ehkä ole sisäistäneet sitä, että tämä...
View ArticleLiian iso ollakseen totta
Norjalaisen valokuvaajan Audun Rikardsenin hienoa otosta miekkavalaasta on epäilty"photoshopatuksi". Onhan se kuvassa yhtä iso kuin kalastajatroolari veden yläpuolella. Sitä paitsi hyppäävä susikin...
View ArticleKirjan kuvia säätämässä
Olen tekemässä valokuvakirjaa isäni 50- ja 60-luvuilla ottamista mv-valokuvista. Kun kuvat ovat varsin hyvälaatuisia sekä teknisesti että sisällöltään, toivoisin tietysti niiden toistuvan...
View ArticleMustan pisteen kasvu
Tein juuri kirjan, jonka kuvitus koostui pelkästään harmaasävykuvista. Kuvia käsitellessäni ja niitä painovalmiiseen PDF-tiedostoon ladatessani jouduin pohtimaan myös käsitettä mustan pisteen kasvu....
View ArticleOrivesi ennen ja nyt
Aloitan uuden Orivesi-projektin, jossa tarkoitukseni on tehdä hiirellä liikuteltavia ennen-jälkeen-liukukuvia Orivedeltä. Otan mielelläni vastaan digitoituja vanhoja valokuvia eri puolilta Orivettä....
View Article