Quantcast
Channel: Timon poikkitiedepalsta (Interdisciplinary Science by Timo)
Viewing all articles
Browse latest Browse all 174

Timo

$
0
0


Kuvahaku nimellä "Timo" antaa ensimmäisenä tämän kuvan. Timo on ainakin espanjaksi ja portugaliksi kateenkorva. Se on muuten ruoka-aineena aivan turhan aliarvostettu sisäelin. Olen syönyt sitä ravintola Sea Horsessa,  jossa se näkyy olevan vieläkin listalla

Wikipedia tietää.

"Timo on miehen etunimi. Timo on lyhentymä kreikkalaisesta nimestä Timotheus (timao "kunnioittaa" theos "jumala") , joka merkitsee 'Jumalaa kunnioittavaa'. Nimestä esiintyy Suomessa myös muunnos Timi.

Suomessa nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882–1883 ja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen Timo on edistänyt nimen käyttöä. Suomen almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908, Timi vuodesta 2010. Molempien nimipäivä on 9. toukokuuta. Timo-nimen suosio oli suurimmillaan 1950–1960-luvuilla.

Vuoden 2009 loppuun mennessä Väestörekisterikeskuksen mukaan Timo nimen on saanut Suomessa 58.836 miestä ja alle viisi naista."

Yhtään naispuolista Timoa ei ole tullut vastaan, vaikka niitä tilaston mukaan on ainakin annettu "alle viisi" kappaletta. Nykyisen etunimilain mukaan Timo nimen antaminen naiselle ei liene enää mahdollistakaan.

Vaikka pidän itseäni uskonnottomana, niin toisen ihmisen uskonnollista vakaumusta haluan kunnioittaa niin pitkälle, kun se pysyy hänen omana vakaumuksenaan.  Siksi jopa "Jumalaa kunnioittava" ei ole minusta mitenkään poissuljettu tulkinta minusta Timona. Tosin jos ja kun joku on sitä mieltä, että muiden pitää tanssia hänen uskonnollista vakaumustaan soivan pillin mukaan, niin minun karvani nousevat pystyyn. Kuten tämän blogin lukijat ovat varmaan panneet merkille.

Nomen est omen. Jos jonkin ominaisuuden toivoisin jotenkin kuvaavan Timo nimisiä henkilöitä, niin olkoot se sitten peräänantamattomuus, tiukan paikan tullen. Tuleen ei pidä jäädä makaamaan ja aina on olemassa vielä yksi keino, eikä se ole edes viimeinen. Ssiis eteenpäin Sauna-Timon viitoittamalla tiellä! 

Timo on ollut monen fiktiivisen hahmon nimi.  Jukolan Timo lienee näistä tunnetuin. Hänhän oli Laurin kaksoisveli. Oma toinen nimeni on juuri Lauri. Kun se tuli varmaan isoisän peruja, niin olen mieltänyt saaneeni  Timo nimen näin kautta rantain Seitsemän Veljeksen kautta. Kysyin tätä kerran vanhemmiltani, mutta vastaus oli sen verran epämääräinen, että lopullista vastausta siihen en saanut. Nyt tämän tiedon selvittäminen ei ole enää mahdollista.

Minulle ei ole myöskään selvinnyt sanonnan"yön timo" etymylogia. Sehän tarkoittaa tummaihoista henkilöä ja sitä käytetään usein sanan "neekeri" sijasta. En oikein osaa mieltää, miksi yön timo olisi sanana jotenkin vähemmin leimaava kuin neekeri. Harvat sanat itsessään ovat leimaavia tai loukkaavia,. Se, millä mielellä ja missä yhteydessä ne esitetään ratkaisee niiden loukkaavuuden. Kaimapoika Soiniakin kuulemma kutsutaan tällä nimellä piireissä, joiden mielestä Soini ei ole tarpeeksi tiukka maahanmuuttoasioissa

Eräässä sadussa, jonka nimen olen unohtanut, ilkeä peikko tai menninkäinen arvuutti nimeään tytöllä. Kolme kertaa sai arvata. Jos ei arvaa, niin peikko tekisi jotain ilkeää, jos arvaisi, niin jättäisi tekemättä.  Tarkemmin en muista sadusta muuta kuin sen, että peikko paljasti nimensä hokemalla "On mulla helppo nimi, nimeni on Timi". Tyttö kuuli sen sattumalta ja lopulta peikko hyppäsi harmissaan koskeen, kun metkut olivat menneet pieleen. Jos joku tunnistaan tarinan, niin olisi mukava kuulla, missä kirjassa tämä satu on.

Wikipediassa on myös lista tunnetuista kotimaisista ja ulkomaisista Timoista. Pikaisen analyysin perusteella noin puolet näistä on urheilijoita ja näistä puolet kuuluu ainakin minulle kategoriaan: "Never heard". Nähtävästi urheilijalle kynnys olla Wikpediaan pääsevä tunnettu on aika alhainen.

Timo Suvantoa siellä ei ole. Nyt en tarkoita itseäni, vaan tunnettua pohjalaista kuvanveistäjää.  Pidän häntä paljon merkittävämpänä henkilönä kuin monia nyt listalla olevia kolmosdivarin sählyn pelaajia. Eikä se johdu suinkaan täyskaimaisuudesta.

Timoilla ei ole samanlaista yhdistystä kuin vaikka Markkujen Markku-liitto, joka pitää päivänsä yleensä joko Noormarkussa tai Söörmarkussa. Timojen yhdistys voisikin kokoontua Ranuan Portimossa, jossa on tilaisuuteen sopiva lomakeskus Portimo.

Toinen mahdollinen Timojen yhdistyksen kokoontumispaikka voisi olla Lontoossa oleva ravintola Timo. Timo nimisiä ravintoloita löytyy muualtakin ympäri maailmaan, joten ei tarvitsisi kokoontua aina samassa paikassa, mutta kuitenkin pitää jotain perinteitä kunniassaan. 



Timo on timjami italiaksi. Joten aika moneksi meistä Timoista on. 


Meinasi kokonaan unohtua. Onhan Timo vielä perunakin. Kuvan tunnistusrivissä oikeanpuoleisin. Yleensä ensimmäisenä myyntiin tuleva varhaisperuna. Jää sitten ainakin hinnassa Siiklin alapuolelle. Minusta kuitenkin ihan kelpo peruna muunkin kuin nimensä perusteella.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 174

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>